Hyvästi jää, 2017

Eeva Kolu

Vuoden viimeiset päivät. Ilmassa alkaa jo olla uuden alun tuntua. (Toivon, etten koskaan kyynisty niin, että uusi vuosi ei aina tuntuisi vähän maagiselta, mahdollisuudelta aloittaa alusta.)

Mutta tiedättekö mitä olen oppinut vuonna 2017? Että mitään ei voi todella jättää taakseen ennen kuin sen on oikeasti kohdannut. Kaikki maton alle lakaistu seuraa mukana kuin koirankakka kengänpohjassa. Siellä se on ja haisee, vaikka kuinka pitäisi katseensa visusti suunnattuna eteenpäin.

Siinä on kieltämättä jotain väkivaltaista, millä innolla jokaisen vuoden lopussa haluamme raivata vanhan pois ja aloittaa alusta. Uusi parempi minä! Vihdoin kesäkuntoon! Uusi vuosi, uusi elämä! Siksi kai suurin osa uudenvuodenlupauksista unohtuu jo helmikuussa. Ehkä hieman lempeämpi lähestymistapa toimisi paremmin. Uskon uusiin alkuihin, mutta nykyään uskon myös siihen, että mennyttä voi – ja kannattaa – kunnioittaa.

Tällä kertaa en ole suin päin sännännyt rakentelemaan suunnitelmia ja keksimään lupauksia vuodelle 2018 (vaikka niitäkin aion tehdä, tänä vuonna paljon suuremmalla innolla kuin aikaisemmin. Hetki tuntuu nyt oikealta). Sen sijaan olen viime päivät hissuksiin katsellut taaksepäin ja summannut kulunutta vuotta mielessäni.

Olen selaillut kuvia puhelimestani ja muistellut mitä kaikkea oikein teinkään tänä vuonna. Yhdessä kuvassa sylissäni on tuskin nyrkkiä suurempi pallero, joka nyt pötköttelee jaloissani reippaasti yli kymmenkiloisena jötkäleenä (ja pissasi juuri matolleni – jotkin asiat eivät ole muuttuneet). Olin täysin unohtanut, että vielä kesällä se oli niin pieni.

Syksy oli raskas ja vaikea, ja siksi muistoissani vuodesta 2017 on puuttunut värit – kun mietin tätä vuotta, mieleeni piirtyy harmaa ja tummanruskea maisema. Mutta sieltä kuvista ne löytyivät, todisteet siitä, että mahtuihan tähän vuoteen värejäkin – kirkkaanvihreä metsä, syvänsinisinä kukkivat hortensiat, turkoosi meri Maltalla.

Mietin, onko tänä vuonna tapahtunut jotain, mikä olisi jäänyt vaivaamaan. Juuri niillä asioilla on tapana kulkea huomaamatta mukana vuodesta toiseen, jarrutellen vauhtia (ks. koirankakka kengänpohjassa). Kirjoitin ne kaikki ylös, sen kummempaa ei tarvinnut tehdä. Kaikenlaisen sotkun ote hellittää yleensä sillä hetkellä, kun sen olemassaolon tiedostaa ja tunnustaa.

Kirjoitin kirjeitä. Ihmisille, joille jäi sanomatta asioita. Allekirjoitin ne rakkaudella, Eeva ja tarkoitin sitä. Tuikkasin kirjeet tuleen (kyllä, minulla on dramatiikan tajua). Ei niitä ollut tarkoitettu heille, vaan minulle. Jotta minun ei enää tarvitsisi pyöritellä niitä juttuja.

On jännää, miten tällainen pieni retrospektio pistää asiat perspektiiviin. Nyt jälkeenpäin huomaan yhteydet asioiden välillä, löydän kaavoja omasta toiminnastani. Siitä voi oppia paljon – kuten sen, miten ensi vuonna voisin tehdä asiat eri tavalla. Ja toisaalta moni juttu, joka tapahtuessaan tuntui kiroukselta, onkin nyt jälkikäteen tarkasteltuna ihan ilmiselvä siunaus. Jos olisin tohottanut täyttä höyryä kohti entistä ehompaa  tulevaisuutta, olisin jäänyt paitsi tästä mittaamattoman arvokkaasta tiedosta.

Suosittelen siis: ennen kuin hyökkäät uusien tavoitteidesi kimppuun, anna kuluneelle vuodelle pieni hetki – se on sen ansainnut. Tarkastele omaakin toimintaasi rehellisesti, myös silloin kun se saa irvistämään. Ideana ei ole piiskata itseään mokista tai piehtaroida menneessä, vaan yksinkertaisesti tehdä havaintoja, jotta voimme siirtyä uuteen vuoteen vähän fiksumpina.

Törmäsin eilen netissä vuodenlopetusrituaaliin, jossa kehotettiin miettimään ainakin 5o asiaa, joista on vuoden aikana ollut ylpeä. Tykkään ajatuksesta – on helppo olla kiitollinen muille ihmisille tai vaikka luonnolle, paljon vaikeampaa muistaa antaa kiitosta myös itselleen.

Tänään ja huomenna aion joka tapauksessa listata asioita, joista olen kiitollinen tälle vuodelle. Luulen, että niitä on pienen muistikirjan verran. Sen jälkeen olen valmis ravistelemaan vuoden 2017 hellästi harteiltani ja ottamaan uuden vuoden vastaan avosylin, avoimin mielin, skumppalasi voitonmerkiksi kohotettuna. (Huom. huomiset seuralaiseni, se voi viitata myös siihen, että lasini kaipaa täydennystä.)

***

Jos kaipaat ideoita vuoden päättäjäisajatuksiin, tässä joitain kysymyksiä, joita olen viime päivinä pohdiskellut…

Mikä oli suurin onnistumiseni tänä vuonna?
Milloin tunsin olevani onnellinen/vapaa?
Mihin turhiin asioihin käytin liikaa aikaa?
Mihin olisin halunnut käyttää enemmän aikaa? 
Mikä tuotti suurimman pettymyksen?
Minkä asioiden tekemisestä tuli hyvä olo?
Missä tilanteessa mokasin? 
Mikä jäi vaivaamaan? 
Milloin toimin omien arvojeni vastaisesti?
Mikä oli tärkein asia, jonka opin?
Mitä voisin antaa anteeksi – itselleni tai muille? 
Mistä tulen aina muistamaan vuoden 2017?

Tämän myötä, onnellista uutta vuotta! Nähdään ensi vuonna.

Rakkaudella,

Eeva

 

Copyright © 2018 2018. All rights reserved.
Proudly powered by 2018. Theme 2018 made by FitWP.