Kiitollisuus muovaa mieltä

Thank you India, thank you terror, thank you disillusionment. Thank you frailty, thank you consequence, thank you, thank you silence…

Olin 12-vuotias, kun Alanis Morrissetten Thank U oli hitti. Kappale ärsytti – miten helppoa ja laiskaa kirjoittaa biisi, jossa vain toistelee “thank you se ja se, thank you se ja se”.

Kiitollisuudesta ei paljoa puhuttu tuolloin 1990-luvun lopussa. Totta kai meille opetettiin, että pitää sanoa kiitos ja niin edelleen. Mutta ei juurikaan kiitollisuudesta tunteena, saati elämänasenteena. Ehkä ennemmin puhuttiin kittämättömyydestä. Siitä, että ei saa valittaa, koska jossain ihmisillä on asiat paljon huonommin kuin meillä.

Moni tuntuu ajattelevan kiitollisuutta edelleenkin vähän noin: se on urputtamisen poissaoloa. Sitä, että kun jokin pikkuasia ärsyttää, emme kitise siitä vaan nielaisemme ärsytyksemme. Toisin sanoen jostakin pidättäytymistä, passiivista toimintaa.

Minusta kiitollisuus on nimenomaan aktiivista: sen sijaan että vain pidättäydymme napisemasta, aktiivisesti huudamme kiitollisuuttamme pienimmistäkin aiheista. (Joko ääneen tai hissuksiin mielessämme.)

Kiitollisuudesta puhutaan nykyään paljon. Niin hämyiset new age -oppaat kuin “vakavastiotettavat” psykiatrit ja tutkijatkin kehottavat meitä harjoittamaan kiitollisuutta. Tutkimuksissa sen on osoitettu kohentavan paitsi mielenterveyttä myös fyysistä terveyttä, ihmissuhteita ja unenlaatua.

Itse sanoisin, että kiitollisuus tekee elämästä yksinkertaisesti parempaa. Miksi eläisin ankeassa maailmassa, jos vain vähän keskittymällä voin nähdä ympärilläni tuhansia ja tuhansia kiitollisuuden aiheita? Kiitollisuushan tuntuu hiton hyvältä.

Kiitollisuudella on ihmeellinen voima: sen myötä nykyhetki muuttuu paremmaksi, ja toisaalta sen myötä aukeaa uusia ovia. Olemalla kiitollinen  nykyhetkessä rakentaa samalla myös parempaa tulevaisuutta.

Se, kuinka helposti kiitollisuuden aiheita löytää, on ehkä osittain persoonallisuuskysymys. Tiedän, että minun rämässä ihmisluonnossani kyky tuntea kiitollisuutta, nähdä kaunista ja huomata arvostuksen aiheita helposti on suurin vahvuuteni, mutta en osaa sanoa onko se luontainen ominaisuus vai opeteltu asenne.

Mutta riippumatta siitä, kuinka luonnostaan kiitollisuutta tuntee, sitä voi myös harjoitella. Suosituin tapa on pitää joka päivä päiväkirjaa, johon kirjoittaa vaikka kolme tai viisi asiaa, joista on ollut päivässä kiitollinen. Jos asuu jonkun kanssa, kiitollisuudenaiheista on kiva puhua aamiaispöydässä tai illalla ennen nukkumaanmenoa. Jokapäiväisessä elämässä uskon siihen, että kannattaa kiittää ja kehua aina kun aihetta on.

Aluksi harjoitukset voivat tuntua väkinäisiltä, etenkin jos on niitä ihmisiä jotka pelkäävät kaikenlaista tunteellista hömppää. (Silloin voi auttaa se tieto, että kiitollisuuden voima on todistettu myös tieteellisesti. Hurraa tiede!) Kiitollisuus on kuitenkin siitä veikeä hommeli, että se alkaa muovata ihmisen mieltä. Se lakkaa olemasta asia, jota tehdään, siitä tulee jotain, jota ollaan. Elämäntapa, tapa katsoa maailmaa.

Yhtäkkiä sitä ei enää joudu etsimään kiitollisuudenaiheita – itse asiassa niitä ei enää osaa olla näkemättä. Niitä näkee jopa paskimmissa tilanteissa ja ärsyttävimmissä tyypeissä.

Kun taas jotain hyvää tapahtuu, kiitollisuus syöksyy ryöppynä koko kehon läpi ja kajahtaa ulos milloin mitenkin. Joskus se saa tekemään futarituuletuksen, huutamaan hallelujaa tai naputtelemaan sata sydäntä tekstariin kymmenen huutomerkin kera. Joskus se vetää ihan hiljaiseksi. Silloin sitä vain istuu hiljaa, hengittelee sitä miten hienoa on olla olemassa.

Joka tapauksessa: mitä enemmän sanoo kiitos, sitä helpompaa on sanoa kiitos.

Nykyään minusta Alanisin biisissä ei ole mitään hölmöä tai laiskaa. On paljon laiskempaa ja helpompaa purnata kuin muistaa kiittää asioista, niistäkin, jotka tuntuvat itsestäänselvyyksiltä.

Ei itse asiassa ole ollenkaan tyhmää vain listata asioita “thank you se ja se, thank you se ja se”. (Sitä paitsi biisissä on muutenkin aika killerit sanat, sellaiset joista löytää joka kerta syvää viisautta kuin ihan salaa.)

Fiksu tietää, että kiitos on maailman tärkein sana.

Teksti ja kuva: Eeva Kolu
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.