Minä ja hän

Jenna Kämäräinen

Yhteistyössä Asennemedia ja HBO Nordic/GIRLS

Ruskettunut, vaaleahiuksinen nainen laskeutui piknik-viltillemme. Hänellä oli kädessään skumppapullo ja kasvoillaan mieletön hymy. Hänestä väreili sellaista lämpöä ja aistikkuutta, jota en ollut aiemmin kokenut. Onpa upea, ajattelin.

Yhteinen ystävä esitteli meidät. Jenna. Pauliina. Morjesta. Kun ilta pimeni, pakkasimme eväät ja kävelimme kotiin. Kuljimme joukon hännillä. Puhuimme valinnoista. Siitä, mitä teemme työksemme.

Myöhemmin ystäväni kertoi, että Pauliinalla ja minulla on paljon yhteistä. Olimme samanlaisessa, aika erikoisessa tilanteessa. Kysyin Pauliinan sukunimeä ja pyysin häntä Facebook-kaverikseni.

Mietin häntä säännöllisesti. Puhuin hänestä poikaystävälleni. Parin viikon päästä pyysin häntä kahville.

Minua jännitti, niin kuin aina ennen treffejä. Tai oikeastaan enemmän. Miesten kanssa osaan olla aika rennosti. Naisten kanssa mietin yleensä liikaa, mitä minusta ajatellaan. Puhunko liikaa tai liian vähän? Nauranko turhan lujaa? Onko jutuissani mitään järkeä? Kiinnostaako ketään?

Nyt kaikki meni hyvin. Olimme läsnä, vaikka minä olin krapulassa ja hän vähän poikki muuton jäljiltä. Kysyimme ja vastasimme harvinaisen suoraan. Kosketimme luontevasti. Päätimme nähdä uudestaan.

Uuden ystävän saaminen aikuisena on yllättävän helppoa. Ja toisaalta yllättävän vaikeaa. Teoriassa se vaatii vain yhden oikean tyypin kohtaamista. Käytännössä mahdollisia sielunsiskoja ei kuitenkaan tapaa joka kuukausi, ei edes joka vuosi.

Kaiken lisäksi pelkkä kohtaaminen ei riitä. Jommankumman pitää olla aloitteellinen, kertoa että on kiinnostunut. Ja sen jälkeen toisesta pitää pitää kiinni, tapailla, kunnes yhdessäolosta tulee elämäntapa.

Olen aina ollut ihan hyvä käymään mahdollisten ystävien kanssa ensitreffeillä. Jos joku pyytää minua ulos, suostun yleensä aina. Mutta sen jälkeen katoan. Jostain syystä minua alkaa jännittää. Jostakin ilmestyy sitoutumispelko. Alan epäillä, että tuotan pettymyksen.

Nyt oli toisin. Tiesin heti, että haluan kutsua Pauliinan elämääni. Lisäksi tiedostin, että elämässäni oli tilaa uudelle ihmiselle. Olin puhunut siitä poikaystäväni ja terapeuttini kanssa. Aiemmin olin ollut symbioottisessa parisuhteessa ja elämääni mahtuivat vain me kaksi. Mutta nyt olin eronnut ja alkanut seurustella uuden ihmisen kanssa, jolla oli paljon ystäviä. Tajusin, että minunkin arjessani oli yksi paikka vapaana.

Muutaman tapaamisen jälkeen olin Pauliinan kainalossa kuin kotonani. Alkua helpotti se, että meillä oli yhteisiä ystäviä. Tuntui luontevalta kutsua tyttöjen iltaan uusi ihminen. Juhlimme yhdessä. Itkimme yhdessä. Puhuimme asioista, jotka hävettivät ja satuttivat. Muistimme sanoa säännöllisesti ääneen, miten tärkeä ja upea toinen on.

Nyt asumme parin sadan metrin päästä toisistamme. Kun meinaan nääntyä, Pauliinan korvat ja jääkaappi ovat avoinna. Kun mietin elämän isoja ratkaisuja, haluan aina kuulla Pauliinan mielipiteen. Kun hän on poissa pitkään, minulle tulee levoton olo. Vaikka tunnen kyllä hänen tukensa ympärilläni aina. Aivan kuin hän pitelisi koko ajan vahvoja käsiään kevyesti harteillani.

Viime vuonna sitouduimme toisiimme virallisesti, kun Pauliina pyysi minua lapsensa kummiksi. Silloin lupasin olla aina hänen perheensä tukena. Se tuntui hirveän hyvältä. Siltä kuin elämäni olisi saanut uuden merkityksen.

Lapsen ristiäisissä liikutuin vähän joka välissä. Mietin, miten tärkeää on olla haavoittuvainen. Olisin hyvin saattanut jäädä ihailemaan Pauliinaa etäältä. Mutta koska olin rohkea, minulla on nyt paikka ihan eturivistä. Olisin helposti voinut väittää itselleni ja muille, että elämässäni oli jo tarpeeksi tärkeitä ihmisiä. Mutta onneksi myönsin, että kaipasin uutta ystävää, vaikka se vähän nolottikin.

Palkinnoksi sain elämääni ihmisen, jonka tiedän seisovan joukoissani ihan aina. Mielettömän naisen, jonka kanssa juon skumppaa vielä vanhainkodissakin.

(Ai eikö vanhainkodissa tarjoilla skumppaa? Luojan kiitos kummilapsesta, joka voi salakuljettaa sitä meille!).

Tästä alkaa Uuden Muusan Girls-viikko, jonka aikana käsittelemme yhden lempisarjamme tärkeimpiä teemoja.girlsbannerGolden Globe- ja Emmy-palkittu Girls kertoo neljän nuoren naisen seikkailuista New Yorkissa. Sarjan luoja Lena Dunham on Hannah Horvath, kirjailijan urasta haaveileva lamanjälkeisen sukupolven ääni, jonka rahat riittävät hädin tuskin ruokaan – Manoloista puhumattakaan. Hannah ja hänen ystävänsä, hillitty ja hallittu Marnie, boheemi englantilainen Jessa ja naiivi Sinkkuelämää-fani Shoshanna todistavat, että naisten välinen ystävyys on yhtä mutkikasta kuin rakkaussuhteet.

Teksti: Jenna Kämäräinen
Kuva: HBO Nordic ©2017 Home Box Office,Inc. All rights reserved. HBO® and related channels and service marksare the property of Home Box Office,Inc.
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.