Mystikko-Kolu ja Meksikon noita

Uusi Muusa toimitus

Olen ihan lapsesta asti tuntenut vetoa kaikkeen mystiseen ja jännittävään (itse kutsun niitä vuohenpääjutuiksi), Ala-asteella rakastin erityisesti vampyyrejä ja kauhutarinoita. Äitini sai joskus opettajaltani puhelun, että Eeva kertoo täällä koulussa hirveitä Dracula-juttuja ja muita lapsia pelottaa. Yläasteella luin Umberto Econ Foucault’n heilurin ja innostuin okkultistisista salaseuroista, temppeliherroista, kabbalasta, numerologiasta ja kaikenlaisesta esoteriasta. Joitain vuosia sitten näin Hilma af Klintin näyttelyn ja pääni räjähti. Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut hippiajan mystiikasta ja psykedeliasta sekä Väli-Amerikan uususkonnoista.

Ihmiset yllättyvät usein, kun kerron hämäristä harrastuksistani. Ehkä se on minulle tapa käsitellä omaa pimeää puoltani, muuten kun olen tällainen valon lapsi ja pinkkien pionien ja pellavalakanoiden ystävä. Ystävälläni on tapana sanoa, että oma pimeä puolensa on parasta kohdata turvallisesti, vaikka kauhuleffoja tai dekkareita lukemalla, jottei sitä joudu joskus kohtaamaan silmästä silmään yllättävällä hetkellä.

Suhtaudun loputtomalla uteliaisuudella kaikkeen, mikä pitää sisällään jotain enemmän kuin arkinen silmä näkee. Vanhoissa hotelleissa tai viinikellareissa kärtän aina henkilökunnalta kummitustarinoita. Jos joku kertoo kokeneensa jotain yliluonnollista, en pilkkaa vaan pyydän kertomaan lisää. Se ei tietenkään tarkoita, että uskoisin kaiken. Se tarkoittaa vain, että minusta sellainen maailma on kiinnostavampi, jossa kaikenlainen voi olla mahdollista. En tiedä mitään tylsempää kuin paatuneen skeptikon maailmankuva, jossa kaikki on aina sitä miltä se näyttää eikä koskaan mitään enempää.

Ehkä juuri siksi tielleni osuu kaikenlaisia jännittäviä tyyppejä, shamaaneista tarot-lukijoihin. Vähän aikaa sitten sain kuulla, että taloyhtiössäni asuu näkijä. Varasin tietenkin heti ajan. (Espanjassa tapasin kerran myös aidon temppeliherran, tai siis ainakin hän omasta mielestään oli ihkaoikea temppeliherra ja myöskin eli elämäänsä sen mukaisesti, vaatteet mukaan lukien).

Tämän jutun kirjoitin, kun olin juuri tullut Meksikosta ja tietenkin vieraillut torilla, jossa myytiin noituustarvikkeita. Se on julkaistu alun perin vanhassa blogissani, mutta ajattelin, että se sopisi Uuden Muusan mysteeriviikolle kuin (koukku)nenä päähän.

***

Kuulin Mexico Cityssä torista, jonka tarjonta liikkuu vähintäänkin hämärän rajamailla. Sanomattakin selvää, että uteliaisuuteni heräsi – tätä se on ollut siitä asti, kun 8-vuotiaana löysin Tikkurilan kirjastosta Noidan käsikirjan.

Hyppäsin metroon ja ajoin just sennäköiselle alueelle, johon lupasin äidille olla menemättä. Hortoilin puoli tuntia ohitellen varsin tuttavalliseksi heittäytyviä meksikolaisia herrasmiehiä (tai no…) ja mummoja, jotka halusivat myydä minulle milloin mitäkin kolme kappaletta kymmenellä pesolla. Lopulta näin ensimmäiset voodoo-nuket ja tiesin tulleeni oikeaan paikkaan.

Suitsukkeita, amuletteja, yrttejä. Kynttilöitä, jotka lupaavat nopeaa menestystä, rahaa ja lykkyä rakkausasioissa. Talismaaneja, joilla voi pistää vihollisilta ilmat pihalle. Alttareita Santa Muertelle, Jesús Malverden rintakuvia, santería-tarpeita – varsinainen okkultistien supermarketti. Minua huvitti ajatus, että jossain tätä kaikkea valmistetaan sarjatuotantona.

“Qué buscas, señorita?” kuiskuteltiin jokaisesta kojusta. Niin, mitä etsin? Tänne ei kannattaisi tulla ilman, että tietää.

Lopulta yhdestä kojusta kuului “Quieres una limpia, señorita?” Tunnistin sanan limpia, puhdistus. En tiedä miksi, mutta huomasin vastaavani myöntävästi. Kojusta ilmestyi pieni, minua kainaloon asti ylettyvä ryppyinen vanha nainen, joka esitteli itsensä Doña Guadalupeksi.

Menimme verhon taakse ja istuin alas. Doña Guadalupe suihki päälleni jotain vaaleanpunaisesta pullosta. Haki kananmunan ja alkoi vimmatusti hieroa minua sillä ympäriinsä. Pääni kohdalle päästyään hän pysähtyi ja huudahti:

“Tienes un cerebro muy caliente!” (“Sinulla on todella kuumat aivot!”)

Nauratti. Tiedetään, tiedetään, saattaa olla pientä taipumusta ajatella liikaa…

Sitten läiskittiin yrteillä selkään ja mumistiin espanjaksi kaikenlaista, mistä en ymmärtänyt mitään.

Mitä haluat elämältäsi, hän kysyi. En oikein osannut vastata, tai osasin mutta en kehdannut, koska omat unelmat kuulostavat väkisinkin typeriltä, kun toinen on ammatiltaan noita. No keneen olet rakastunut? Sanoin, että en keneenkään. Doña Guadalupen mielestä tämä oli mahdotonta. Jankkasimme asiaa neljä kertaa, kunnes lopulta hän huokaisi turhautuneena, suihki amulettiin jotain ja lausui juhlallisesti:

Para Eeva! Suerte, dinero, amor! (Eevalle onnea, rahaa ja rakkautta.)

Lopuksi sain ohjeet nukkua amuletti tyynyn alla ja pestä itseni joka päivä tietyllä taianomaisella saippualla.

Toimiko? Enpä tiedä, mutta seuraavana päivänä selvisin Charles de Gaullen lentokentällä lennolta toiselle 15 minuutin vaihtoajalla. Sitä jos jotain minä kutsuisin ihmeeksi.

Teksti ja kuva: Eeva Kolu
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.