Every fruit has its secret

Eeva Kolu

Jonain päivänä kesän ja syksyn vaihteessa sitä kävelee ruokakauppaan, ja yhdessä yössä ihan tavallisesta marketista on tullut runsauden tyyssija.

Viikunat ovat saapuneet. Laatikoittain kasattuna paraatipaikalle.

Viikuna on lempihedelmäni. Se edustaa minulle unelmaa – lämpöä, puutarhaa, unelmieni taloa Italiassa, iltapäiväviinejä hedelmäpuiden alla. Auringon alla kypsyneitä makuja ja saman auringon alla sopivasti pehmenneitä ihmisiä. Yksinkertaisempaa elämää, jossa nautinnot ovat simppeleitä mutta sitäkin väkevämpiä. Kuten vaikka viikuna, kuoreltaan tumma ja samettinen, sisältä punainen, mehukas ja silti vähän rapea. Kuinka ihanaa niitä onkaan valikoida, leikata viipaleiksi, asetella vadille.

Kun matkustan maahan, jossa kasvaa viikunoita, ostan niitä pussillisen joka päivä ja tunnen olevani maailman rikkain ihminen. 
Viikunoita on käytetty taiteessa aina seksuaalisuuden symboleina (googlaapa joskus esimerkiksi Caravaggion asetelma Still Life with Fruit on a Stone Ledge – ihan korvia alkaa punottaa). Ja no, onhan tuo pehmeä hedelmä lajissaan takuulla aistikkain… D.H. Lawrence kirjoitti näin:

Every fruit has its secret.

The fig is a very secretive fruit.
As you see it standing growing, you feel at once it is symbolic :
And it seems male.
But when you come to know it better, you agree with the Romans, it is female.Diptyquen Philosykos tuoksuu aivan auringossa kypsyneiltä viikunoilta. Ostin sen kesätuoksukseni ja se olikin huumaava valkoisten puuvillamekkojen parina. Kuvittelin, että syksyn tullen piilottaisin sen odottamaan ensi kesää. Mutta juuri nyt  tuoksusta alkaakin paljastua uudenlainen puoli. Varjoisa, salaperäinen… pidän siitä ehkä vielä enemmän syystuoksuna. Every fruit has its secret.
Viikunat ovat vuosien saatossa edustaneet monenlaista monenlaisille tahoille – ne olivat yksi ensimmäisistä asioista, joita ihmiset alkoivat viljellä. Sekä raamattu että koraani vilisevät viittauksia niihin. Tarinan mukaan myös se puu, jonka alla Buddha koki valaistumisen, oli viikunapuu. Runoilijoita on vuosisadat kiehtonut se, että viikunan kukka on näkymätön.

No, se symboliikasta. Miten viikunoita kannattaa nauttia? D.H. Lawrencen mukaan näin:

The proper way to eat a fig, in society,
Is to split it in four, holding it by the stump,
And open it, so that it is a glittering, rosy, moist, honied, heavy-petalled four-petalled flower.
(…)
But the vulgar way
Is just to put your mouth to the crack, and take out the flesh in one bite.

Viikunat ovat parhaimmillaan sellaisenaan. Ihania myös vuohenjuuston kanssa. Turkkilaista jugurttia ja loraus hunajaa. Ehkä parmankinkkua ja lasi viiniä. Salaattia, juustoa ja saksanpähkinöitä.

Sopivan pehmeinä, kuitenkin vielä napakoina. Aina, jos mahdollista, auringossa kypsyneinä. Mutta omaa puutani odotellessa kelpuutan Prisman loisteputkienkin alta poimimani, puraisen ja unelmoin…

Teksti ja kuvat: Eeva Kolu
Lainaukset D.H. Lawrencen runoteoksesta Birds, Beasts and Flowers vuodelta 1923.
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.