Tärkeintä on peruna

Eeva Kolu

Kesällä tuntuu usein, että uudet perunat ovat elämän tarkoitus. Tai jos eivät sentään tarkoitus, niin ainakin välttämättömyys. Kuten vesi ja hengitysilma.

Kannan niitä kaupasta kotiin melkein päivittäin. Valikoin aina multaisia – osittain koska kerran yksi mies sanoi minulle kaupan heviosastolla, että valmiiksi pestyissä juureksissa on “ihan hirveästi kemikaaleja”, mutta oikeastaan enemmän siitä syystä, että nautin multaperunoiden kuuraamisesta. Siinä on jotain rauhoittavaa, meditatiivista, rituaalinomaista. Parasta on tietysti, jos perunat saa kuurata mökin kuistilla istuen, mutta kyllä ne kaupunkikodin tiskialtaassakin puhdistuvat.

(Ja sitä paitsi väitän, että multapotut kyllä maistuvat paremmilta. Ehkä multa suojaa perunaa valolta?)

Keitän uusia perunoita aina paljon, l i i k a a, koska tiedän, että ne eivät koskaan jää syömättä. Itse asiassa kesällä on tärkeää, että jääkaapissa on koko ajan yli jääneitä, valmiiksi keitettyjä uusia perunoita. Teen niistä seuraavana päivänä perunasalaattia tai paistan ne aamulla pannulla.

Suosikkijämäruokani uusista perunoista on kuitenkin pyttipannu. Ja ei, siihen ei tarvita makkaraa! Tässä versiossa lehtikaali tuo hieman vihreää ja raikasta vastapainoa perunoille ja kananmunille.

Pyttipannussa tärkeintä on malttaa antaa perunoiden ruskistua rauhassa – älä siis kääntele turhan hätäisesti.

Lehtikaalipyttipannu

(kahdelle)

10-15 kpl keitettyjä uusia perunoita
1 kesäsipuli varsineen
reilu nokare voita
loraus oliiviöljyä
3 dl silputtua lehtikaalia
hyppysellinen cayenne-pippuria tai savupaprikajauhetta
suolaa
mustapippuria
2-3 kananmunaa

Viipaloi uudet perunat. Leikkaa kesäsipulista paloiksi valkoinen ja vaaleanvihreä osa ja säästä vihreä varsi myöhemmäksi.

Kuumenna melko kuumalla pannulla voi ja oliiviöljy ja lado perunat pannulle. Lisää perunat ja sipuli ja paista perunat kauniin kullanruskeiksi välillä käännellen. (Perunoiden kannattaa malttaa antaa paistua rauhassa ilman kääntelyä muutama minuutti, jotta ne saavat reilusti väriä. Tarkkaile toki, ettei sipuli kärähdä.)

Kun perunat ovat ruskistuneet, lisää joukoon silputtu lehtikaali ja paista koko ajan käännellen muutama minuutti, kunnes lehtikaali pehmenee. Mausta cayennella tai savupaprikajauheella, suolalla ja mustapippurilla.

Työnnä perunat pannun toiseen sivuun ja riko toiselle puolelle kananmunat. Anna kananmunien kypsyä hetki ja sekoita sen jälkeen perunat ja kananmuna sörsseliksi vielä hetki paistellen.

Silppua päälle kesäsipulin vihreä varsi ja tarjoile heti.

Teksti ja kuva: Eeva Kolu
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.