Upgreidatun viikon muruset 20/17

Uusi Muusa toimitus

IHANAMPI LEIPOMO: “Helsingin uusimpiin tulokkaisiin kuuluva Levain on leipomo ja ravintola, jossa on ihana tunnelma, todella hyvää leipää ja huippuherkulliset leivonnaiset. Paikan päällä voi myös syödä aamiaista, lounasta tai iltapalaa, ja mikä parasta – tästä leipomosta saa myös viiniä!” – Eeva

PAREMPI PIZZA: “Olen asunut kolme ja puoli vuotta Helsingissä. Sinä aikana suurin valituksen aiheeni on ollut, että kaupungista ei ole saanut loistavaa pizzaa. (Kyllä, olen pizzapuritaani ja harvojen asioiden suhteen yhtä armottoman vaativa.) Onneksi kaikki on nyt toisin. Ydinkeskustaan avautunut Pizzeria Via Tribunali tarjoilee autenttista napolilaista kiviuunipizzaa, jossa on pehmeä pohja ja huippuhyvät raaka-aineet.” – Eeva

TEHOKKAAMPI PUTSARI: “Olen kuullut ja lukenut sappisaippuasta vuolaita ylistyksiä jo vuosia. Silti kokeilin sitä vasta viikonloppuna, kun kallisarvoiselle aamutakilleni kaatui tomaattikastiketta. Vaikka tahra oli seisonut villakankaassa vuorokauden, se irtosi sapilla parissa minuutissa.” – Jenna

YLELLISEMPI AAMIAINEN:
 “Olin viikonloppuna vanhempien luona kylässä ja leivoin aamupalaksi bageleita. Tiedän, kuulostaa suureelliselta ja siltä se myös näytti. Rinkelit piti keittää ennen paistamista kiehuvassa vedessä, taikinaa kohoteltiin pariinkin kertaan ja unikonsiemeniä levisi ympäri keittiötä. Ja tiedättekö, silt:i homma oli yllättävän helppoa jopa aloittelijalle. Heti kun oman kotini keittiö on valmis, järjestän ystäville bagel-brunssin.” – Jenna

Teksti: Eeva Kolu ja Jenna Kämäräinen
Kuva: Eeva Kolu

 

 

Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.