Pomon pöytä

Olen ollut yrittäjä vähän yli vuoden. Melkein koko sen ajan olen keskittynyt yhteen yrittäjyyden puoleen, siihen, jota olin kaivannut eniten: VAPAUTEEN.

Ensimmäisinä kuukausina heräsin aikaisintaan yhdeksältä, keitin kahvit, valmistin unelmien aamiaisen. Kirjoitin juttujani kylvyssä. Otin lasillisen viiniä lounaalla. Vastasin kieltävästi hankalilta kuulostaviin työtarjouksiin. Pidin kuusi viikkoa kesälomaa. Kävin hieronnassa kesken työpäivän. Tein töitä Kuusamossa rinnebaarissa. Kikattelin, kun tajusin katsovani Girlsiä aina tismalleen samaan aikaan, kun entisessä työssäni istuttiin viikkopalaverissa.

Uusi, upea, vapaa elämäntyylini näkyi lähinnä siinä, ettei minua juuri näkynyt uudessa, upeassa, vapaassa työhuoneessani. Tein töitä mahdollisimman vähän ja mahdollisimman nopeasti. Siksi työpöytäni Helsingin Korkeavuorenkadulla tönötti useimmiten tyhjänä. Tai aivan täytenä, jos olin päättänyt kipata sille kaikki kirppiskassit ja muut rojut, jotka eivät mahtuneet kotiini.

Muutama viikko sitten jokin muuttui, muljahti eteenpäin. Olin työhuonetoverini Rosa Nenosen Pilots Helsinki -brunssilla ja aloin miettiä töitäni aivan tosissani. Kelasin varsinkin työn merkitystä ja aiempia onnistumisiani. Sitä, mitä teen ja miten. Ja sitä, mitä voisin tehdä ja miksi.

Siihen brunssiin asti yrittäjyys oli merkinnyt minulle vain vapautta. Nyt vapauden rinnalle ilmestyi pari muutakin iskevää sanaa: INTOHIMO, MERKITYS, MENESTYS.

Vaikka muutos tapahtui pääni sisällä, se virtasi sieltä nopeasti myös muualle, konkreettisiin asioihin. Heti seuraavalla viikolla aloin suunnitella työpisteeni upgreidausta. Päätin, että työpöydästä tulee uusi lempipaikkani maailmassa, kodin ja kainalon lisäksi, tietenkin.

Tavoitteeni oli, että mieltäni alkaa kutitella, kun vain ajattelenkin työpöytääni. Että hymyilen spontaanisti, kun näen sen. Että kuuntelen sen ääressä ihan parasta lounge-musiikkia. Nautin, luon, voitan. Olen liekeissä.

Ensiksi siivosin pois kaiken turhan tai tylsän. Pyyhin kaiken puhtaaksi. Sitten ostin uuden orkidean. Asettelin sen juuristoon kaikki lempikiveni. Toin kotoa kasvosuihkeen ja pari rakasta esinettä.

Tärkein lisäys olivat voimakuvat. Ne samat, joita olin katsellut säännöllisesti Pinterestissä, kun kaipasin selvempää suuntaa. Nyt klikkasin Ifoloriin ja tilasin ne kaikki oikeina valokuvina. Kiinnitin ne seinään mustalla sähköteipillä.

Ja siinä se yhtäkkiä oli. Virkistävä, voimauttava, hengittävä kulmaukseni maailmassa. Pomon pöytä.

Uusi elämänfilosofiani yhdessä kuvassa: lasini ei ole puoliksi täysi vaan ylitsevuotavainen.

Teksti: Jenna Kämäräinen
 Kuvat: Eeva Kolu
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.