Kun elämä antaa hyvää

  Oprah Merisataman puistossa elokuussa 2018. 

Oprah Merisataman puistossa elokuussa 2018. 

Olen viettänyt elämäni kesää. 

Lojunut kallioilla, pulahdellut uimaan, juhlinut (kirjaimellisesti) ulkona aamuyöhön, lukenut kirjan toisensa perään. Hyvät sattumukset ovat seuranneet toisiaan. Ja kaikki nämä kesäkaupungin ihmiset! Tutuista on tullut kavereita ja kavereista ystäviä.

Viimeisen viikon jossain kannoillani tuntui kuitenkin seuraavan jonkinlainen epämääräinen harmaa mönjä, ja pari päivää sitten sain sen kiinni. Tajusin, että takaraivossani on jo jonkin aikaa tykyttänyt syyllisyys.

No niin, eiköhän siellä rannalla ole nyt makoiltu tarpeeksi. Olisi varmaan aika kaivaa läppäri useammin esiin. Lopettaa tämä sipsien syöminen ja roseen juominen. Mennä urheilemaan. Lakata se yötä myöten valvominen ja olla taas aikuinen. 

Elimme kaikkien aikojen helleaaltoa, mutta sisäinen tarkastajani oli sitä mieltä, että kesän pituus on maksimissaan kuukausi ja kesästä on nyt nautittu tarpeeksi. Olisi pitänyt "palata arkeen".

Voi huokaus. Kuvittelin, että olin jo päässyt yli tästä luterilaisesta moraalista. Että osaisin ottaa vastaan kun elämä antaa hyvää. Nauttia vaan menemään. Juuri tästähän minä haaveilen, että elämä olisi tällaista! Mutta mutta: vanhat uskomukset istuvat tiukassa.

Arvatkaa, mitä seuraavaksi tapahtui?

No, sain kaikkien aikojen kesäflunssan. Nyt saa sitten makoilla hyvällä omallatunnolla, kuten meillä Suomessa tykätään sanoa. 

Ärsyttää, mutta oikeastaan enemmän naurattaa. Kiitos universumi, jälleen yksi oppitunti toimitettu suoraan kotiovelle. Tai siis tänne sängynpohjalle.

AjatuksiaEeva Kolu