Et on ikävä

 
  Tuolit odottamassa istujia, Helsinki syyskuu 2018.

Tuolit odottamassa istujia, Helsinki syyskuu 2018.

Kävelin kotiin ruokakaupasta. Kahvilan edessä istui nuori mies puhumassa kännykkään. Kuulin ohi kulkiessani vain lauseen:

"Ei vittu et ---"

(Tässä kohtaa pyörittelin vähän silmiäni - punavuorelaisten miesten tapa puhua...) 

"---on ikävä sitä, kun istuu jonkun tytön kanssa viinillä ja vaan juttelee----"

Siitäs sain, silmienpyörittelijä.

Hymyilytti. Tuntui jotenkin merkitykselliseltä, ohi viuhahtava hetki ja lause jonka loppua en enää kuullut. 

En tiedä mitä nyt haluan sanoa. Kai sitä, että:

ei kannata kertoa itselleen niin paljon äkäisiä tarinoita siitä, millaisia ihmiset (tai miehet tai naiset tai suomalaiset tai...) ovat. 

Lopulta kaikki ovat kuitenkin, oikeastaan... aika ihania.

 
AjatuksiaEeva Kolu