Auringonpalvoja

 
aurinkoa (4 of 5).jpg

Vietimme perjantaina interrailimme 15-vuotisvuosipäivää. Kyllä, VIISITOISTA - olemme vanh… naisia parhaassa iässä.

Muistelimme tietysti trangialla keitettyä pussipastaa ja asemilla ja junissa vietettyjä öitä, mutta ennen kaikkea sitä miten tosissamme otimme auringonoton.

Muistaakseni meillä oli eräälläkin kroatialaisella parvekkeella ajastin, joka kertoi milloin on aika vaihtaa puolta, jotta molemmat puolet paahtuvat tasaisesti. Takuuvarmasti meillä oli Hawaiian Tropicin rusketusöljyä suojakertoimella 6. Eikä minuuttiakaan kello kahdentoista ja neljän välillä iltapäivällä voinut viettää varjossa.

Elämä on viidessätoista vuodessa kieltämättä muuttunut joka suhteessa paremmaksi. Saattaisin esimerkiksi Berliinissä tai Pariisissa valita muita lounasvaihtoehtoja kuin trangialla puistossa keitetyn pestopastan.

(Yöjunassa olin kyllä viimeksi kaksi kuukautta sitten kun huristelin Pohjois-Italiasta etelään, mutta olin sentään varannut makuupaikan. Samassa hytissä oli italialainen perhe, ja se oli hauskaa. Itse asiassa olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä helpommin tutustun uusiin ihmisiin vähän kaikkialla. Varmaan siksi että vuosi vuodelta mietin koko ajan vähemmän mitä kukaan minusta ajattelee. Teinireilaajana en varmaan kauheasti muuta miettinytkään. Paitsi rusketusta.)

aurinkoa (5 of 5).jpg

Yksi asia, joka ei ole muuttunut: jaksan edelleen lojua auringossa loputtomiin, tekemättä mitään, kyllästymättä ikinä. Mutta auringonpalvontakin on parempaa kuin ennen - siitä on poistunut viimeinenkin suorittamisen häivähdys. Nykyään minulle on nimittäin ihan sama rusketunko vai en, haluan vain tuntea auringon lämmön iholla. (Tätä nykyä käytän myöskin suojakerrointa 30 enkä valele itseäni baby oililla.)

Bikinit, aurinko, kulhollinen sipsejä ja lasi jääkylmää roseeta = henkilökohtainen taivaani.

aurinkoa (1 of 1).jpg

Kesällä minulla on 24/7-valmiudessa puistokassi, vähän kuin synnytystä lähestyvillä naisilla on sairaalakassi.

Kassissa on aina aurinkorasvaa, viltti ja tyyny. Heitän sinne juotavaa ja lukemista, ja olen valmis rannalle tai puistoon noin kahdessa minuutissa.

Tyynystä tunnistaa auringonpalvonnan ammattilaisen. Omani on pitkulanmallinen sisustustyyny, joka vie kassissa vähemmän tilaa.

Ja isolilerinen aurinkohattu. Ällistyn aina, kuinka vähän hattuja ihmisillä näkee aurinkoisina päivinä puistoissa ja rannoilla. Hattu on se, jonka ansiosta auringossa jaksaa olla aamusta iltaan. Lisäksi sen alta voi vilkuilla salaperäisesti vieraille vilteille.

Vastamelukuulokkeet peittämään viereisten vilttien känniölinät ja muut Suomen kesään kuuluvat luontoäänet. Jos haluan lukea samalla, kuuntelen Spotifyn Lo-Fi Beats -soittolistaa tai luontoääniä Calm-sovelluksella (jep….)

Lempiauringonottolevyni on ehkä Børnsin Dopamine. Se kuulostaa samalta kuin helteen sulattama tahmea mehujää iholla maistuu.

aurinkoa (1 of 1)-2.jpg

Vielä yksi pro tip: Laitan kannelliseen purkkiin hitaasti sulavia, isoja jääpaloja. Jäiden päälle voi kaataa pääkallopaikalla juoman ja purkkia voi käyttää juomalasina.

Tiedän, että auringossa makaamista ei kukaan tänä päivänä suosittele, mutta Suomessa on kuitenkin maailman mittakaavassa hyvin vähän aurinkoisia päiviä. Sitä paitsi en suostu elämään sellaista elämää jossa kaikki ihana on kiellettyä.

Ja toisin kuin 18-vuotiaana, nykyään saatan silloin tällöin maata puistossa tai rannalla myös varjossa.

Sekin on näitä vanhenemisen mukanaan tuomia puolia - mitään ei ota enää aivan yhtä tosissaan. Edes auringonottoa.

Varsinkaan auringonottoa.