Entä jos minulla olisi kaikki

IMG_5921.JPG

Luin juuri lomalla Mark Sundeenin hienon kirjan The Man Who Quit Money. Se kertoo amerikkalaisesta Daniel Suelosta, joka vuonna 2000 päätti irtisanoutua rahataloudesta ja on siitä asti elänyt täysin ilman rahaa, sosiaaliturvaa tai vakituista osoitetta (hän nukkuu pääosin ulkona, kerää ruokansa roskiksista ja metsästä eikä omista juuri muuta kuin polkupyörän, jota ei lukitse). Aluksi ajattelin, että kirja olisi taas yksi muistelmateos, jossa länsimaalainen ihminen päättää hylätä materian ja etsiä onnellisempaa elämää kuluttamisen ulkopuolelta, mutta kirja olikin paitsi yllättävän syväluotaava henkilökuva Suelosta, myös melko filosofinenkin teos rahasta ja työstä, siitä mitä ne oikeastaan ovat ja mitkä on niiden merkitys yhteiskunnassa. Olen miettinyt Sundeenin kirjaa päivittäin sen luettuani, monestakin eri näkökulmasta.... Viime päivinä mielessäni on pyörinyt erityisesti ajatus: entä jos minulla olisi jo kaikki? Entä jos minulla ON jo kaikki?

Kirjassa Suelo sanoo:

"I'm employed by the universe. Since everywhere I go is the universe, I am always secure. (...) Wealth is what we are dependent upon for security. My wealth never leaves me. Do you think Bill Gates is more secure than I?"

Huomasin taas lomalla saman, minkä huomaan joka kesä - olinpa sitten espanjalaisessa pikkukylässä tai äidin takapihalla: en oikeastaan tarvitse kovinkaan paljon ollakseni maailman onnellisin tyttö.

Kunhan saan olla ulkona ja puuhastella mitä huvittaa. Syödä hyvän lounaan ja illalla juoda lasin tai pari viiniä, mieluiten hyvässä seurassa. Sellaisina hetkinä minulta ei puutu mitään. Sellaisina hetkinä en ikinä mieti, mitä vielä haluaisin saada tai saavuttaa. Sellaisina hetkinä en surffaile nettikaupoissa katselemassa mattoja tai kenkiä.

En tiedä onko tyytyväisyyteni syynä kesä, loma vai maaseutu, mutta se katoaa johonkin, kun palaan arkeen (ja kaupunkiin). Vasta lekotellessani täydellisen tyytyväisenä viikunapuun alla tajusin stressanneeni koko kevään aika paljonkin siitä, mitä kaikkea minulta puuttuu. En ole vieläkään saanut aloitettua asuntoni remonttia, joka piti tehdä jo viime vuoden puolella. Rahaa ei tietenkään ole, työrintamalla on hiljaista enkä tiedä millä elän loppuvuoden. Kaikki vaatteet istuvat huonosti, parisuhdeasiat ovat yksi pommi, entinen paras ystävä ei enää edes moikkaa tullessaan vastaan. Voi voi voi!

Ja sitten yhtäkkiä seison pellonlaidassa tutkimassa tuulessa heiluvia heiniä, ja minusta tuntuu kuin minulla olisi kaikki. Kaikki maailman rikkaus ja rakkaus.... vaikka mikään ei itse asiassa ole muuttunut.

On harmillisen helppoa antaa huomion kiinnittyä siihen, mitä puuttuu. (Tai jos sen on saanut, pelätä, että sen menettää!) Mutta kuten huomaan joka kesä, se tunteeko puutetta vai yltäkylläisyyttä on... no, tosiaan enemmän tunne kuin mitään, mitä voi numeerisesti mitata. Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat kaikkien mittapuiden mukaan varakkaita, mutta voivottelevat aina miten raha ei riitä mihinkään. (Ja jos eivät voivottelekaan, niin eivät he kyllä vaikuta sen vähempää stressaantuneilta tai pelokkailta kuin me muutkaan.)

Kun mietin, mistä olen viime aikoina stressannut, ymmärrän, että asioiden taustalla on täysin inhimillisiä tarpeita. Mutta Suelon elämäntarina sai minut ajattelemaan, että universaalit tarpeet voi täyttää varsin monella tavalla.

En oikeasti tarvitse juuri nykyistä asuntoani, vaan kodin. Koti voi olla missä vain, ja ehkä se on enemmän mielentila kuin paikka. En tarvitse ketään tiettyä ihmistä, vaan ihmiskontakteja ja rakkautta. En tarvitse tiettyä työtä tai tietynlaista uraa, vaan kanavia ilmaista itseäni ja käyttää osaamistani. Ja niin edelleen...

Kaikki nuo tarpeet voi täyttää mitä moninaisimmilla tavoilla. Itse asiassa... kaikki ne on jo täytetty.

Se, että elää elämäänsä niin kuin uskoisi, että minulla on jo kaikki mitä tarvitsen, ei tavallaan muuta mitään. Ja kuitenkin se muuttaa kaiken.

Ajatella, miltä tuntuisi, jos tietäisit että sinulla on jo kaikki? Miltäköhän tuntuisi, kun ei tarvitsisi huolehtia, miettiä tulevaa, uuvuttaa itseään asioiden jahtaamisella. Voisi vain hengähtää ja nauttia kaikesta siitä, mitä on.

Koska olen juuri ollut lomalla, muistan, miltä se tuntuu. Se tuntuu tosi hyvältä. Kevyeltä. Helpolta. Siksi aion yrittää ajatella niin jatkossakin, lomalla tai ei.

My wealth never leaves me. 

Teksti & kuva: Eeva Kolu