Mieles nosta

Kävin alkuviikosta Candomino-kuoron joulukonsertissa. Osaava kuoro kauniisti soivassa kirkkosalissa on aina pysäyttävä kokemus, mutta tällä kertaa sieluni sopukoissa resonoi erityisesti se, kun kuoro lauloi arkihuolesi kaikki heitä mieles nosta Luojan luo

Uskoipa kyseisen laulun Luojaan tai ei, uskon että jokainen meistä tunnistaa, mistä siinä puhutaan. Kaikki meistä on (toivottavasti) kokenut sellaisen hetken, ehkä metsässä tai merellä, ehkä oikean tyypin kainalossa tai kesällä mökin laiturilla, kenties suurkaupungin vilskettä kahvilan pöydästä seuraten...

... että arkihuolet, oikeastaan kaikki se mihin suurimman osan ajasta keskitymme, on pelkkää hälyä. Maan päällä metelin alla, se kansa, kansa sotii, Tiernapojissa lauletaan. Metelin yllä on jotain suurempaa, pysyvämpää, todempaa.

Se jokin, mikä on pysyvää ja totta, muuttumatonta, se milllä on oikeasti väliä, kulkee aina mukanamme. Siihen eivät vaikuta talouden suhdanteet, säätila, muodin virtaukset tai se, miten meillä juuri nyt tässä arkisessa elämässä menee. Sinne voimme aina palata.

Toivon, että joulu on sinulle ja minulle tilaisuus nousta metelin ylle.

Hyvää joulua kaikille Uuden Muusan lukijoille!

P.S. Sain pari viestiä, että laulun sanat eivät kuulemma oikeasti mene noin kuin me ollaan sitä koulussa veisattu, joten pahoitteluni kuorolle jos siteerasiin väärin. Kaikkea sitä!

 

Teksti ja kuva: Eeva Kolu
AjatuksiaEeva Kolujoulu