Oma joulu

Viime vuonna annoin itselleni luvan unelmoida joulusta. Vaikka ei ollut kuusta, ei koristeita ja koko juhla ahdisti, kuten yleensä. Kun minulta kysytään, olenko jouluihminen, vastaan kyllä. Se ei ole ihan täyttä totta. Olen jouluun johtavat viikot -ihminen. Heittäydyn täysillä mukaan tunnelmointiin, glögin juomiseen, kynttilöihin ja kaupungin jouluvaloihin. Sitä kaikkea ra-kas-tan. Jouluelokuvat, suklaakalenterit, last Christmas I gave you my heart. Mitä enemmän pikkujoulukutsuja, sitä parempi.

omajoulu2.jpg

Mutta itse joulu - no, se on minulle usein yksi vuoden vaikeimmista päivistä. Kuten kaikki muutkin juhlapyhät ja synttärit.Unelma, jonka soin itselleni vuosi sitten: pitkä pöytä täynnä ihmisiä, ruokaa, naurua, laulua. Lasien kilistelyä ja lämpöä. Huone tulvillaan rakkautta ja rakkaita ihmisiä. Omannäköinen juhla vailla stressiä ja suorittamista, vanhoja kaunoja tai pakkoperinteitä.

En ole koskaan koristellut kotia jouluksi, ei ole jotenkin tuntunut, että siinä olisi mitään mieltä. Unelmieni joulu on jotenkin tuntunut niin saavuttamattomalta. Viime vuonna kuitenkin uskaltauduin raottamaan ovea, antamaan edes luvan ajatella, millaista se voisi olla. Hetken mielijohteesta päätin kävellä Stockan joulukoristeosastolle ja ostaa koko kaupan kauneimman joulupallon. Kotona käärin palloni juhlallisesti paperista, ripustin sen ikkunaani ja päätin, että se saa olla muistutus. Siitä, että vaikka asiat nyt ovat jollain tavalla, ne voivat vielä joskus olla toisin.

Olen juhlapyhien suhteen vähän väliinputoaja. Muutettuani Helsinkiin olen onnekseni löytänyt paljon uusia ystäviä, mutta en kuulu mihinkään ystäväporukkaan, jolla olisi yhteisiä perinteitä. Pariskunnat viettävät juhlat mieluiten keskenään tai muiden pariskuntien kanssa, osalla on jo oma perhe. Vietän siis usein juhlapyhät yksin. Vaikka normaalisti viihdyn hyvin omassa seurassani, juhlapyhät nostavat minussa esiin ihmismielen pahimmat puolet ja pelot. Tunnistatteko seuraavat ajatukset: olen ulkopuolinen, olen yksin ja tulen aina olemaan, minussa on jotain perustavanlaatuista vikaa, mitä muissa ihmisissä ei ole.

Mikään niistä ei tietenkään ole totta. Ja milloinkaan muulloin ne eivät tunnu yhtä todellisilta kuin niinä päivinä, joina muut kokoontuvat yhteen juhlimaan.

omajoulu3.jpg

Yksi juttu, jota olen viime aikoina paljon ajatellut: mikä on minulle omasta mielestäni saavutettavissa ja mikä ei? Äkkiseltään vastaisin tietysti mikä vain ja kaikki, mutta uskonko sisimmissäni oikeasti niin? Jossain vaiheessa elämäämme, yleensä jo lapsina, muodostamme tiedostamatta tai tietoisesti käsityksen siitä, mikä on ulottuvillamme ja mikä ei. Rakkaus on muille ihmisille mahdollista, mutta ei minulle. Menestys työelämässä ei ole kirjoitettu minun kortteihini. En yksinkertaisesti ole sellainen ihminen, jolle asia x y tai z tapahtuisi. Olen ajatellut juuri näin: ihana joulu ei ole minun saavutettavissani. Päätin heittää sen ajatuksen roskikseen. On paljon, mitä en voi järjestää tällä hetkellä todeksi, mutta on myös paljon, mitä voin. Joten: hankin ensimmäistä kertaa joulukoristeita, juuri sellaisia, joista olen aina haaveillut - lasipalloja, hopean huurretta, höyheniä. Tein joulusiivouksen. Ostin elämäni ensimmäiset jouluvalot. Ostin jopa joulukuusen jalan, mutta en saanut kuitenkaan kannettua kuusta. En lannistunut siitäkään, vaan sen sijaan ostin kuusirahoilla valtavan määrän kukkia, joista tein jouluisia asetelmia ympäri asuntoa. Askartelin ikkunaan puksiköynnöksen. Tänä vuonna olen ostanut jopa joululahjoja.

Olen kuunnellut Spotifysta joululauluja, syönyt aamupalaksi saaristolaisleipää ja lohta ja iltapalaksi marsipaania (Lidlin rommimarsipaani on suosikkini). Löysin vihdoin glögin, joka ei ole ihan niin makeaa, että suu tahmaantuu sokerista (Talvitori Glühwein). Polttelen eteerisiä öljyjäni ja askartelen kransseja kaikille, jotka huolivat.

Loppujen lopuksi kyse on vain siitä, minkä arvoisena pidän itseäni. Enkö ansaitse joulua, koska en ole (vielä!) löytänyt omaa klaaniani? Vai olenko ihan itseksenikin jouluvalojen ja kauniiden asioiden arvoinen?

On niin paljon valintoja, joita voin tehdä. Voin valita olla olosuhteiden uhri, rikkinäisen perheen lapsi, blaa blaa. Tai sitten oman elämäni joulupukki, lahjoja kontti täynnä. Antaa itse itselleni kaiken sen hyvän, jonka voin. Kuten joululaulussakin lauletaan:

but the prettiest sight to seeis the holly that will beon your own front door

Teksti ja kuvat: Eeva Kolu