Rakkautta vain

huhti5.jpg

Heräsin. Katsoin peiliin. Sieltä katsoivat takaisin silmäpussit ja aknearvet, joiden seuraksi oli ilmestynyt yön aikana pari uutta näppyä. Odotin ääntä. Se ei sanoisi siishyihelvettimitenvoiollanoinhirvee, koska sen äänen olen vaientanut lopullisesti. (Työvoitto!) Sen sijaan se ehkä naurahtaisi ja sanoisi hohhoijaa jaahas, tai jotain sarkastista: ollaanpa sitä upeina tänään.

Sitäkään ääntä ei tullut. Oli hiljaista, vain jonkin uudenlaisen lempeyden läsnäolo.

Koko päivän mielessäni (ja välillä myös kuulokkeissani) pyöri Lady Gagan biisi, jota olin kuunnellut edellisenä päivänä lenkillä. Gaga laulaa siinä:

There's nothing wrong with loving who you are, she said, 'cause He made you perfect, babe.

Olen viime vuosina käyttänyt todella paljon aikaa, rahaa ja energiaa päästäkseni eroon arvistani. En pääse. Aina kun ne haalenevat, tilalle tulee uudet näpyt joista jää uudet arvet. Ennen aknearpia oli jotain muuta, aina oli jotain mistä piti nopeasti päästä eroon. Se oli nimenomaisesti tuo aamu kun tajusin, että jos taistelu ei tuota tuloksia, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä rakkauden puoleen. (Tai tietysti voi jatkaa taistelua, joka ei hyödytä mitään, mutta en jaksa enää, olen käynyt sitä sotaa kohta 30 vuotta. Nyt on aika kokeilla uusia keinoja.)

Otin kuvan muistoksi hetkestä, jolloin päätin alkaa rakastaa aknearpiani. En siksi, että ne olisivat ihanat ja upeat ja oo la laa, vaan koska halusinpa tai en, ainakin toistaiseksi ne ovat osa minua, ja there's nothing wrong with loving who you are.

Sitä paitsi, itsensä rakastaminen on enemmän kuin sallittua. Maailmassa jossa tuhannet tahot hyötyvät poliittisesti ja taloudellisesti itseinhostamme ja epävarmuuksistamme, itsensä rakastaminen on itse asiassa radikaalein, rohkein, kapinallisin, feministisin, voimakkain teko, jonka voi tehdä.

Teksti & kuvat: Eeva Kolu