Pikkujoulutyylin jäljillä

Kaupallinen yhteistyö Stockmann

Eevan juhlafiiliksen resepti: korot, kynsilakka ja Drake

It's the most wonderful time of the year...  Rakastan joulunodotusta, itse asiassa enemmän kuin itse joulua. Joulunalusajassa yhdistyy ihmiselämän parhaat puolet - toisaalta on pikkujoulujen kupliva, säihkyvä hippamoodi, toisaalta tunnelmallinen kyhjötys neljän seinän sisällä.

Minusta on ihanaa kaivautua sohvannurkkaan glögimukin kanssa, mutta kuitenkin ehkä vielä ihanampaa heittää päälle hippamekko ja suunnata pikkujoulukauden juhlahumuun. Myös omat ja useiden ystävieni synttärit osuvat pikkujoulusesonkiin, joten pimeä marras-joulukuu on minulle kaikkea muuta kuin synkkä - pikemminkin se on yhtä kuplaa ja kimallusta!

joulutyyli6.jpg

Juhlapukeutumisen suhteen olen kaikkiruokainen. Housut, hameet, mekot, lyhyet ja pitkät helmat, hillitty minimalismi tai glitter-räjähdys - kokeilen mitä vain. Haluan kuitenkin aina olla juhlissa selkeästi erinäköinen kuin arkena, siitä syntyy minulle juhlafiilis. Tänä vuonna fiilistelen myös juhlapukeutumisessa pitkiä helmoja - kesällä alkanut rakkauteni pitkiin mekkoihin on yhä voimissaan. Michael Korsin pitkähihainen, tähtikuvioinen maksimekko on talvinen päivitys lempisiluettiini.Glitterpoolo Karen Millen 130 €, housut Acne 370 €, laukku Coccinelle 169 €

Rennompiin juhliin lähden mielelläni myös housuissa. Housujen kanssa panostan yleensä enemmän asusteisiin: vähän erikoisempi laukku ja isot korvikset ovat vakkarivalintani. Käytän oikeastaan aina juhlissa korkoja, mutta housujen kanssa ne ovat varsinkin must. Tärkein juhla-asusteeni on kuitenkin skumppalasi. Olen sitä mieltä, että se pukee minua erinomaisesti.

joulutyyli2.jpg

Olen ehdottomasti niitä ihmisiä, joiden pitää olla oikealla fiiliksellä nauttiakseen juhlista. Toisaalta olen myös hyvä kaivamaan juhlafiiliksen esiin silloinkin, kun olo on nuutunut ja peilikuva vielä nuutuneempi. Jos joskus juhlafiilistä täytyy hieman houkutella esiin, minulla on takuuvarma resepti: pesen naaman ja harjaan hampaat. Laitan soimaan DrakenFancyn, Kanye WestinGood Lifen, Whitneyn I Wanna Dance With Somebodyn tai MariahinFantasyn (ODB-remixin, tietty), pistän korkkarit jalkaan ja lakkaan kynnet punaisella. Sitten soitan taksin - se se vasta on juhlaa.Käytän oikeastaan ainoastaan punaista kynsilakkaa - kesällä jotain oranssiin taittuvaa sävyä ja talvella aina klassista Diorin999 Rougea. (Kerran vuodessa, uudenvuodenaattona, saatan hullutella ja laittaa kynsiin glitterlakkaa. Täytyyhän sitä joskus irrotella.)

Jos juhlapäivälle sattuu huono naamapäivä, levitän kasvoille jonkin kirkastavan naamion ja kaivan esiin luottotuotteeni, NYXin Wonder Stickin sävyssä Light. Naamastani näkyy kaikki huonosti nukutusta yöstä turvotukseen ja planeettojen asentoihin, joten jos juhlapäivän aamuna herään pääni tilalla perunasäkki, tämä pikku pötkylä pelastaa tilanteen. Wonder Stickillä onnistuu sekä kasvojen korostus että varjostus noin minuutissa. Viirut oikeille kohdille ja häivytys sormin tai siveltimellä. Tällä tuotteella onnistuvat contourit myös aloittelijalta.

joulutyyli-4-of-13.jpg
joulutyyli-10-of-13.jpg
joulutyyli-1-of-13.jpg

Sitten vielä suihkaus hajuvettä ja arkiminäni jää lopullisesti taakse. Talvella suosin melko tujuja tuoksuja. Guccin uusin tuoksu Bloom on modernista pullosta (joka on epäilemättä suunniteltu miellyttämään Instagram-sukupolven silmää) huolimatta yllättävän klassinen, kylmän sesongin kukkaistuoksu - rakastan tuberoosatuoksuja, joihin tämäkin ehdottomasti lukeutuu. Glitterkengät ja strassikoristeiset korkkarit Minelli, 149 € (kantis-alessa 119,20 €). Samettikorkkarit Sixtyseven, 89,90 €. Hobstarin samppanjamaljat 1920-luvun tyyliin, 34,90 € / 2 kpl. Housut 225 € ja paita 75 €, Filippa K. Korkkarit 64 €, Minelli. 

Emmi-Liia: Mukavuudenhaluinen juhlapukeutuja ja täydelliset glitterluomet

Rakastan sellaisia klassikoita, joiden ansiosta vaatekaapista löytyy aina täydellinen yhdistelmä arkeen ja juhlaan. Olen yleensä melko mukavuudenhaluinen juhlapukeutuja, mutten toisaalta (enää) käytä arkenakaan verkkareita tai risaisia farkkuja. Siksi minut näkee niin usein samoissa vaatteissa oli päivä ja tilaisuus mikä hyvänsä. Bileisiin vaihdan lähinnä kengät ja meikin. Kuljen arkenakin vain pikkulaukku mukanani koska kaikki, mikä tekee elämästä kepeää on luksusta. Hyvästi hartiasäryt!

Ennen pukeuduin juhlissa aina mekkoon, kunnes löysin täydelliset leveälahkeiset samettihousut ja niihin sointuvan t-paidan samasta kankaasta. Olin myyty – ja löytänyt luottounivormuni, joka taipuu tennareilla työpalaveriin ja korkojen kera jopa häihin. Minä jos joku uskon, että hyvin istuvalla t-paidalla pärjää pitkälle. Tämä Filippa K:n tiilenpunainen asu noudattaa samaa reseptiä: linjakkaiden housujen siluetti saa pehmeyttä laskeutuvasta, väljästi leikatusta paidasta. Astetta pidemmät hihat tekevät siitä hieman juhlavamman – ja lämpimämmän –  vaihtoehdon talvipirskeisiin! Kesällä vaihdan t-paidan toppiin. Juhlavaksi asun tekee nimenomaan se, että ylä- ja alaosa ovat samaa kangasta väriä myöten. Hihoilla voi pelata, jos t-paita ei ole juttusi.

joulutyyli-13-of-13.jpg

Samettilaukku 260 €, Rebekka Minkoff. Tolppakorkoiset korkkarit Aimy, 109 €. Marc Jacobsin Divine Decadence -tuoksu, 66,90 €.

joulutyyli1.jpg

Kiristävissä kampauksissa en viihdy (kadun edelleen sitä, etten juhlinut häitäni tukka auki), mutta meikissä tykkään räväyttää etenkin, jos asu on hillitty. Pidän kontrasteista ja mielestäni tyylikkään housupuvun voi aivan hyvin kruunata glitterluomivärillä. Nyx #Glittergoals -kimallesetti sisältää sekä loistavan pohjustajan että hileet. Pohjustusvoiteen voi levittää sormin, mutta hileille suosittelen luomivärisivellintä, jolla ne on helppo töpötellä voiteen päälle. Meikki pysyi paikoillaan kuvauspäivän aamusta pitkälle yöhön. Jos hileitä tippuu poskille, ne voi poistaa ihoteipin avulla. Seuraaviin pikkujouluihin aion tosin levittää glitterit ronskisti poskipäille.

Glittermeikin ABC à la Emmi-Liia

joulutyyli-12-of-13.jpg

Minusta on järkevää, jos myös meikkipussin tuotteilla pärjää niin arjessa kuin juhlassa. Etsin pitkään täydellistä meikkivoidetta luonnonkosmetiikasta, ja kun vihdoin löysin Juice Beauty Phyto-Pigments Flawless Serum Foundation -meikkivoiteen (46€) olen käyttänyt vain ja ainoastaan sitä kohta vuoden päivät. Meikkivoide pysyy hyvin ja sitä voi hieman kerrostaa, jos kaipaa iltameikiltä peittävyyttä. Mainittakoon kuitenkin, että jo yksi kerros tasoittaa ihon kauniisti. Loput virheet (ja vauvavuoden aiheuttamat tummat silmänaluset) peitänNyx Professional Makeup Concealer Wand -peitevoiteella (7,90€), joka tasoittaa ihonsävyä ilman paksua pakkelointia. Kevyt koostumus ei jämähdä juonteisiin, joten olen mieltynyt tähän peiteaineeseen.Bobbi Brown Long-Wear Cream Shadow Stick -luomiväri (34,50€) löytyy meikkipussistani neljässä eri sävyssä tummasta vaaleaan. Se on laiskan pikameikkaajan paras ystävä, koska meikki on helppo levittää ja samalla tuotteella voi värittää koko luomen tai tehdä rajaukset. Jopa sisäkajal onnistuu tällä tuotteella, vaikka kärki ehkä vaikuttaa aluksi paksulta. Luomiväri jämähtää paikoilleen kuivuttuaan ja pysyy kuin tauti. R-a-k-a-s-t-a-n, koska mikään ei ole niin stressaavaa kuin miettiä löytyvätkö silmämeikit illan päätteeksi poskilta. Samasta syystä käytän vain sellaisia ripsivärejä, jotka lähtevät pois lämpimällä vedellä. Silmäni vuotavat viimassa helposti, minkä takia tarvitsen pysyvän ripsarin, mutta koska silmänaluseni puolestaan rasvoittuvat, vedenkestävät ripsarit eivät sovi minulle (ne lähtevät nimenomaan öljyllä, joten suttaantuvat iholleni). Clinique High Impact Curling Mascara -ripsiväri (28,90€) tuuheuttaa ja taivuttaa ja on uusi tuttavuus itselleni. Olen aiemmin käyttänyt vastaavia tuotteita Macilta ja Sensailta, mutta tästä harjasta pidän eniten.

Sitten tuote, joka on minulle ehkä meikissä tärkein: MAC Pro Longwear Brow Set -kulmageeli (19,50€) pitää kurittomimmatkin karvat aisoissa. Mielestäni tämä sävytetty versio on kirkasta liimamaisempi ja tykkään siitä, että saan värin samasta tuotteesta. Kulmani ovat luonnostaan melko täydelliset (Eeva muuten kertoo sunnuntaina, miten sellaiset saa, jos ei ole siunattu hyvillä kulmakarvageeneillä), mutta näyttävät todellista ohuemmilta, jos niitä ei harjaa tuuheiksi.

juhlatyyli.jpg

No niin. Nämä kaikki tuotteet taipuvat sekä arkeen että juhlaan. Kätevää. Tarvitset siis oikeastaan vain kaksi harvemmalle käytölle pääsevää tuotetta ja nekin ovat edulliset. Nyx Professional Makeup Glitter Primer -glitterin pohjustustuote (10,90 €) levitetään ensin liikkuvalle luomelle (tai vaikka huulille, jos haluat kokeilla jotain täysin uutta) ja sen päälle töpötellään Nyx Professional Makeup Face & Body Glitter -kimalletta (7,50€). Jos haluat päästä testaamaan useampia kimallesävyjä, kokeile aiemmin mainitsemaani #Glittergoals-settiä. Enää suihkausGiorgio Armani Sì Rose Signature EdP -tuoksua (89,50 €) ja pikkujoulut voivat alkaa.

Tip tap! Kurkkaa myös meidän jouluputiikkiin Stockmannin verkkokaupassa, jonne olemme valinneet kaikkea ihanaa mekoista ja meikeistä lahjaideoihin ja koristeluun.

Teksti ja kuvat: Eeva Kolu ja Emmi-Liia Sjöholm Kaikki jutun tuotteet: Stockmann