En osta joululahjoja

loma-1-of-1

Jos et tilaa sähköpostiisi ainoatakaan uutiskirjettä ja kuljet kaupungilla silmät ja korvat peitettyinä, saatoit välttyä siltä tiedolta, että marraskuun lopussa vietettiin Black Fridayta. Se on Amerikasta (tietenkin) rantautunut tapahtuma, joka korkkaa joululahjojen ostokauden, ja kaupoissa on paljon tarjouksia.

Sitä seurasi Cyber Monday.  Se on Amerikasta (tietenkin) rantautunut tapahtuma, joka korkkaa joululahjojen ostokauden, ja kaupoissa on paljon tarjouksia. En tiedä, miten se  eroaa Black Fridaysta, mutta tiedän, että molempina päivinä sykkeeni nousi joka kerta, kun mailiboksi kilahti. Pitäisikö sittenkin? Tarjous! Osta! Vain tänään! Osta!

Sitten huokasin helpotuksesta. Muistin, että ah, minähän en osta joululahjoja.

Muistan vieläkin ensimmäisen joulun, kun vapauduin lahjataakasta. Meillä oli lukiokavereiden kanssa tapana kokoontua aatonaattona tiettyyn kahvilaan vaihtamaan kuulumiset ja joululahjat. Tapaaminen oli aina joululoman parhaita juttuja: kaikki olivat saapuneet takaisin pääkaupunkiseudulle opiskelukaupungeistaan, tentit olivat ohi, edessä oli siunattu parin viikon loma ja kahvin kanssa sai heti aamusta porkkanakakkua.

Yhtenä jouluna yksi ystävistäni sanoi: hei voidaanko tänä vuonna pliis vaan ostaa vuohi Afrikkaan? Ja minä hurrasin mielessäni. Kuinka helppoa! Laajensin konseptin koskemaan paitsi tätä yhtä tapaamista, myös muuta elinpiiriäni. En hanki enkä toivo joululahjoja.

En muista tapaamisistamme lahjoja. Sen sijaan muistan nuo edellämainitut asiat, huojentuneen fiiliksen, halaukset joita saatteli kaakatus (siis niiiiin ihana nähä), ja sen porkkanakakun.

Muuten annan kyllä lahjoja, syntymäpäivinä ja joskus muuten vaan. Tarjoan mielelläni ystävälle kahvit tai viinilasin välillä ihan vaan sen vuoksi, että jommalla kummalla sattuu olemaan hyvä (tai tosi huono) päivä. On ihanaa antaa spontaani lahja, jos tietää saajansa todella ilahtuvan siitä. Merkkipäivinä hankin mieluiten kimpassa jotain vähän arvokkaampaa tai tosi tarpeellista.

Mutta joulu. Ennen joulua töissä on poikkeuksetta aina kiire ja stressaavaa, pimeät pitkät päivät painavat hartiat kyyryyn ja maalaavat silmänaluset mustiksi. Kevääseen tuntuu olevan vielä tuhat vuotta vaikka talvi on vasta edessä, ja tällä levolla pitäisi sitten jaksaa pääsiäiseen asti.

Joten: olen päättänyt, että mikään ei saa tulla minun ja rentouttavan joulun väliin. Eliminoin aivan kaiken potentiaalisen stressin. Minulle on ihan sama, onko joulupöydässä rosollia tai ei. Olkoon vaikka sushia. Kieltäydyn viettämästä joululomaani ajamalla kaupungista ja joulupöydästä  toiseen. En aio seistä tuntikausia Stockan herkun kalatiskillä jonotusnumero kourassa enkä hikoilla viimeisenä iltana toppatakissa etsimässä jollekulle suihkugeeliä, joita hän ei tarvitse. En halua ostaa kellekään mitään pelkästä velvollisuudentunnosta – hankin lahjoja mieluummin sitten kun tulee vastaan jotain aidosti saajansa näköistä.

Sen sijaan: vietän tämänkin joulun niin kuin Jeesus ehkä itse tarkoitti – sohvalla kirjan kanssa maaten, konvehtirasia vatsan päällä.

“Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Ehkä tämä tekee minusta jonkun silmissä itsekkään, mutta uskokaa kun sanon: stressittömän joululomani ansiosta jaksan olla hyvä ystävä ja siedettävä sukulainen koko ensi vuoden. Minun kuormani on kevyt.

Tällä viikolla etsimme Uudessa Muusassa joulurauhaa. Jenna löytää sisäisen evankelistansa ja öljymeditaation. Korkkaamme täydellisen drinkin ja kysymme, miten joulunajan konflikteista selvitään – jos nyt ei kunnialla, niin ainakin perhesopu säilyttäen.

Teksti: Eeva Kolu
Kuva: Jenna Kämäräinen