Taasko sää opiskelet?

Uusi Muusa toimitus

Tällä viikolla pyysin Uuden Muusan vieraskirjoittajaksi ystävääni ja kollegaani Satu Adamia. Satu on Ranskassa asuva freelance-toimittaja, joka rakastaa hitaita aamuja ja tapahtumarikkaita päiviä. Minua kiinnosti kuulla Satun ajatuksia opiskelusta aikuisiällä, koska siinä missä omaa opiskelu-uraani leimasi turhautuminen, Satu ei tunnu saavan opiskelusta tarpeekseen. – Eeva 

Joku voisi kutsua minua ikuisuusopiskelijaksi. Olen opiskellut useamman ammatin ja yliopistossakin ravasin tiedekunnasta toiseen, koska tarjolla oli mielenkiintoisia kursseja ja minulla takataskussa vapaa sivuaineoikeus.

Aikuisiällä olen muun muassa valmistunut vestonomiksi ja tehnyt maisteriopinnot kertomusteoriasta. Äitiyslomalla kaipasin puuhasteltavaa ja ilmoittauduin ranskan kielen jatkokurssille. Tein siinä sivussa verkko-opintoina kestävään kuluttamiseen liittyvän kurssin – ihan vain mielenkiinnosta!

Eikö tuo nyt löydä paikkaansa tai tunne itseään, kun pitää jatkuvasti opiskella? Tunnistan negatiivisen pilkkapuheen, jota selän takana saatetaan supista. Mutta ei: kyse ei ole hukassa olemisesta tai huonosta itsetuntemuksesta, vaan halusta kehittää itseäni ja oppia ammattilaisilta uusia, minua kiinnostavia asioita. Vuosien varrella minäkin muutun ja kasvan ihmisenä. On ihan luonnollista, että kiinnostuksen kohteet muuttuvat siinä missä elämäntilanteetkin.

En siis häpeä oireyhtymääni, sillä aikuisena opiskelu on antanut minulle paljon muutakin kuin uuden ammatin. Itse asiassa opiskelun ei aina tarvitse johtaa uraloikkaan, usein opiskeltava ala jää myöhemmässä elämässä harrastuksen asteelle tai jopa täysin taustalle. Hukkaan heitettyä aikaa ja yhteiskunnan varoja?

Ei suinkaan. Opiskelussa mielekästä on myös matka kohti päämäärää – ja se, miten opinnot rikastuttavat arkea.

Aloitin tammikuussa kirjoittamisen perusopinnot avoimessa yliopistossa. Freelancetoimittajana haluan kehittyä kirjoittajana, kokeilla työstää fiktiota ja ennen kaikkea saada palautetta teksteistäni. Jo muutaman kurssin jälkeen olen oppinut paljon – en vain eri tekstilajien työstämisestä – vaan itsestäni opiskelijana. Tunnistan olevani huomattavasti tehokkaampi nyt kuin nuorempana opiskelijana. Teen muutamassa tunnissa tehtävät, joiden tekemistä olisin ennen venyttänyt koko päivän. Asioiden omaksuminen on sekin helpompaa, ja hahmotan paremmin eri asianyhteyksien liittymäkohtia.

Toisaalta olen armollisempi itselleni: minun ei tarvitse olla täydellinen. Otan opikseni virheistäni ilman että nolostuisin niistä koko päiväksi. Bonuksena alle 2-vuotiaan lapsen äitinä opinnot tarjoavat kaivattua omaa tilaa ja aivojumppaa hiekkakakkujen tekemisestä ja legoilla rakentamisesta.

Uuden alan tai asian opiskelu kehittää vuorovaikutustaitoja. Jo lyhyemmän kurssin aikana ympärille muodostuu ryhmä, jonka erilaisten oppilaiden kanssa on osattava tulla toimeen. Jos päivätyö on tietokoneen äärellä yksin kyhäämistä, opintojen parissa on mahdollisuus tavata muita ihmisiä, verkostoitua ja hyvässä lykyssä solmia uusia ystävyyssuhteita.

Vestonomiopintojeni lähiopetusjaksoilla matkustin Helsingistä Jyväskylään ja jaoin viikonlopun ajan hotellihuoneen keski-ikäisen naisopettajan kanssa. Kirosimme yhdessä työelämän ja opintojen mahdotonta yhtälöä, mutta samalla tsemppasimme toisiamme jatkamaan opinnoissa eteenpäin. Opintojen aikana suurin osa kurssilaisista tippui pois matkasta, mutta me jatkoimme sinnikkäästi maaliin. Meillä oli oma tsemppauspiiri, joka lujitti opintoihin sitoutumista. Samalla meistä tuli ystäviä ja tapaamme nykyisin aina, kun satumme olemaan samalla paikkakunnalla.

Ryhmässä oppii myös antamaan ja vastaanottamaan palautetta. Nämä ovat taitoja, joista meistä jokainen tarvitsee työelämässä – ja no, elämässä yleensäkin. Kirjoittamisen perusopinnoissa rakentava palaute opettajalta ja kurssitovereilta on välttämätöntä, jotta voin kehittyä kirjoittajana. Palautteen kautta omaan tekemiseen saa kaivattua etäisyyttä ja oppii näkemään, mikä toimii ja miksi jokin kappale kaipaa hiomista.

En vielä tiedä, mikä nykyisten opintojeni päämäärä on pidemmällä tähtäimellä, mutta jo nyt tiedän tämän: opinnot ovat rikastuttaneet jokapäiväistä elämääni tavalla, jota en olisi osannut kuvitella. Erityisesti opinnot ovat kartuttaneet henkistä pääomaani.

Olitpa sitten kiinnostunut opettelemaan neulomaan villasukat tai koodaamaan, vain aloittamalla tiedät, mikä on sinun juttusi. Varmaa on, että harjoittelemalla ja sitoutumalla opintoihin kehityt aina. Opittu asia tai ala ei välttämättä tarjoa ratkaisua urakysymyksiin, mutta arkielämään se tuo mielekästä sisältöä, ja valitsemasta opinpolusta riippuen luultavasti ripauksen luovuutta elämääsi. Reipas, avoin mieli ja halu oppia riittävät matkapassiksi, kun käyt kohti uutta.

Ja mitä niihin kysyjiin tulee, vastaan reippaasti kyllä ja alan innoissani kertoa opintojeni sisällöstä. Usein kysyjä toteaa itsekin haaveilevansa täydentävänsä opintojaan tai uuden alan opiskelemisesta. Ja siihen totean: mene ja kokeile!

Aikuinen: onnea opintiellesi!

Teksti ja kuva: Satu Adam
Kuvassa aikuisopiskelijan työpöytä - huomaa värikynät.

 

Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.