Mielenliikkeet ihollani

Jenna Kämäräinen

Osaan kuvitella, että minulla olisi vain yksi asu. Yksi valkoinen mekko. Tai yhdet mustat housut ja paita, joita käyttäisin päivästä toiseen, kunnes ne kuluisivat puhki.

Se voisi olla jopa aika ihanaa. Aamulla ottaisin sen yhden ainoan asuni vaatekaapista tai pyykkitelineestä, johon olisin asetellut sen illalla kuivumaan. Tarkistaisin, että se on sileä ja puhdas. Pukisin päälle. Kävelisin kylppäriin ja valitsisin tuoksun, jolla virittäisin sen yhden saman asun juuri tähän päivään sopivaksi.

Niin. Osaan kuvitella, että minulla olisi vain yksi asu. Mutta en todellakaan osaa kuvitella, että minulla olisi vain yksi tuoksu.

Yhden tuoksun kanssa eläminen tuntuisi samalta kuin yhden ruuan syöminen päivästä toiseen. Sitä vetäisi avokadopastaa maanantai-aamusta sunnuntai-iltaan. Lappaisi sitä ihanaa mutta tismalleen samaa pastaa treffeillä ja työlounailla, ystävien häissä. Pastaa, oli kuuma tai kylmä. Öljyistä, valkosipulista pastaa trooppisella lomalla ja jouluaattona.

Kuulostaa aivan absurdilta.

Vaikka en meikkaa juuri koskaan, käytän hajuvettä ihan joka päivä. Jep, myös siivouspäivänä, vapaapäivänä ja silloin, kun olen kipeä. En käytä hajuvettä paljon, päinvastoin, käytän sitä ihan pikkuisen. Mutta käytän sitä aina. Se on minun tapani valmistautua päivään, hahmottaa omaa oloa, vahvistaa hyvää tunnetta, virittää huonoa.

Hajuvesi on meikä-introvertille oma tila, johon voin vetäytyä tai jonka voin avata muille. Se kertoo minusta vähintään yhtä paljon kuin se, mitä olen pukenut päälleni tai mitä sanon. Jos joku osaisi lukea jokapäiväistä hajuvesivalintaani, hän tietäisi aika lailla täysin, missä mieleni kulkee.

Ai niin kuin missä? No minäpä kerron.

Joskus jo aamulla mielessä väreilee lupaavasti: tänään sattaa tapahtua jotain erityistä. Silloin tartun epäröimättä Make Up Storen Sable Noiriin. Minusta on mahtavan paradoksaalista, että tämä pikku puteli on kaikista tuoksuistani edullisin ja helpoimmin lähestyttävältä brändiltä, mutta se on silti niistä niche-henkisin ja vaikeatajuisin. Sable Noir muistuttaa Tom Fordin tupakkaista tuoksua siinä, että se on todella lämmin, savuinen ja hitusen makea. Helkkarin karismaattinen.

Florascentin Habanna sen sijaan on ihan oikea niche-tuoksu, saksalaisen tuoksutalon uniikki sekoitus. Ja kaiken lisäksi luomua. Hankin tämän tuoksun, kun vaihdoin herrainkengät korkkareihin ja poikaystävän vanhat villaneuleet kashmiriin. Tupakkainen, syvä nuotion tuoksu jäi muistuttamaan siitä, kuka silti syvimmältäni olen: androgyyni, hitusen melankolinen sielu. Tätä tuoksua käytän, kun haluan olla hiljaa.

Silloin, kun olen itserakkaalla päällä, valitsen Byredon Palermon. Olen melko hyvä eläytymään ja syventymään muiden maailmoihin, joten välillä unohdan, että minulla on omanikin. Niinä aamuina, kun haluan muistuttaa mieltäni omasta tahdostani ja tarpeistani, suihkin iholleni ruotsalaisen tuoksutalon tulkintaa Sisilian sitruspuista. Palermossa tuoksuu päällimmäisenä bergamotti, yksi lemppareistani. Mieheni mielestä tässä tuoksussa on pikkuisen pissainen sivuhaju. Olkoon! Minun nenäni erottaa ainoastaan myskin ja sitruksen, ja tämä on minun ja minun nenäni päivä.

Joskus, mutta omasta mielestäni harvoin, olen paitsi itserakas myös itsekäs, jopa uhmakas. Sellaisina päivinä tartun mieheni Tom Fordin Grey Vetiver -tuoksuun ja suihkaisen sitä ihan pikkuisen iholleni, vaikka minua on kielletty tekemästä niin. Grey Vetiver on poikkeuksellisen hengittävä ja monitahoinen miesten tuoksu. Sen ytimessä on luonnollisesti vetiver-ruoho, joka löytyy miltei kaikista lempituoksuistani. Vaikka rakastan tuoksua, en edes haluaisi omia sitä kokonaan itselleni. Tässä tuoksussa parasta on se, että kun se lepää ihollani, tuntuu siltä kuin rakkaani olisi koko päivän rinnallani. Niin, taidan tarttua tähän tuoksuun itse asiassa juuri niinä päivinä, kun tarvitsen erityistä tukea.

Maison Martin Margielan Untitledia käytän vain kotona, sillä tällä hetkellä omistan sen vain vartalovoiteena. Levitän sitä käsiin ja kaulaan, kun olen yksin koko illan ja katson leffoja, yleensä psykologia trillereitä tai Woody Allenia. Untitled on yksi tyylipuhtaimmista ja ajattomimmista tuoksuista, jonka tunnen. Se toimii maalaishäissä ja kaupungissa samppanjaillallisilla. Se on ruohoinen ja raikas ja osuva valinta luovassa työssä. Untitled ei dominoi, mutta nostaa ideat ja päivän pienet asiat perustason yläpuolelle.

SIlloin tällöin haluan olla niin tavallinen kuin olla vain voi. Tiettehän, Jenny from the Block, Jenna Eurajoelta. Haluan unohtaa pomotakin ja käyttää lenkkareita, hupparia ja vähän kulahtaneita farkkuja. Syödä vähän tylsiä perussipsejä ja juoda kylmää maitoa arkisen ruisleivän kanssa. Kuunnella Britney Spearsia, Jennifer Lopezia ja Beyoncéta. Käydä lenkillä ja Finnkinossa. Olla funktionaalinen, jokseenkin kirkasotsainen nuori nainen, joka ei jää miettimään tuoksujensa metatasoja. Silloin käytän Narciso Rodriguezin Fleur Muscia. Se on mukavan suoraviivainen ja perinteinen yhdistelmä pioneja, roseepippuria ja meripihkaa.

Joskus on pakko nousta tilanteen yläpuolelle. Se on helpointa, kun ympärillä leijuu Chanelin No 5 L’Eau. Jos ärsyttävä puolituttu, turha palaveri tai tuskaisen pitkä puhelinkeskustelu uhkaa tunkea tielleni, pärskin ranteisiin L’Eau-vitosta, otan paremman ryhdin ja lähden liikkeelle. Aikuisten maailmassa käy onneksi todella harvoin niin, että kuulee  itsestä puhuttaneen paskaa. Jos niin kävisi, kuittaisin tilanteen suihkauksella tätä Chanelia.

Sitten on  ne päivät, kun haluaisin vetää päiväkännit, mutta vedän sen sijaan esiin Terre D’HermésinJa se tunne, kun kaipaan jännittävää kohtaamista ja tartun käsikranaattiin, eli Victor&Rolfin Spicebombiin.  Mutta niistä kerroinkin jo tässä jutussa, joten ei niistä tällä kertaa enempää.

Toisinaan haluan kuvitella olevani yhtä vapaa ja sitkeä merimuija kuin taiteilija Tove Jansson. Todellisuudessa en osaa tehdä köyteen minkäänlaista solmua ja tulen helposti merisairaaksi. Bleue de Chanelia ranteissani tunnen silti oloni voittamattomaksi. Se on tervehenkinen ja terävä. Aivan kuin sellainen mies tai nainen, joka osaa purjehtia, tehdä yrityskauppoja ja rakentaa pihakeinun. Patsulin, vetiverin ja setripuun tuoksuisena kuvittelen jaksavani nostaa isoja kiviä, soutuveneitä ja painavia laatikoita. Siksi se on parhaimmillaan muutoissa ja niinä päivinä, kun roudaan monen kilon kuvausvaatekasseja ympäri kaupunkia.

Hermè’n Eau de Pamplemousse Rose on niin kirpeä ja makea ja ihana ja upea, että tavallisena arkipäivänä se tuntuu usein olevan vähän liikaa. Niin kuin sellainen ilomielinen ihminen, joka hihkuu maanantaiaamuna ratikassa, että “SADE ON IHANAA! MÄRÄT KOIRAT OVAT IHANIA! ITKEVÄT LAPSET OVAT IHANIA! ELÄMÄ ON IHANAA!” Älkää ymmärtäkö väärin, Pamplemousse Rose ei ole ärsyttävä. Päinvastoin, se niin valovoimainen ja optimistinen, että olen sille itse asiassa vähän kateellinen. Mieleni yltää sen korkeisiin nuotteihin vain lomalla.

Teksti: Jenna Kämäräinen
Kuvat: Eeva Kolu

 

Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.