Tatuoinninpoistoni on maksanut jo 3160 euroa

Emmi-Liia Sjöholm

Minulla on kyljessäni vähän pöljä ja iso tatuointi totaalisen vääristä syistä: en halunnut olla epäkohtelias.

Tiesin heti tatuoinnin valmistuttua, etten pitänyt siitä. Tiesin sen oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun näin tatuoijan luonnosteleman kuvan paperilla. Minulla oli päässäni hyvin vankka mielikuva siitä, millaisen tatuoinnin halusin. Mielestäni olin myös löytänyt hyviä kuvia tatuoijalle malliksi. Silti seisoin studiossa ilman paitaa valmiina neulan alle, kolme kertaa suunnitelmiani isompi pöllö kylkeeni luonnosteltuna.

Nyt vähän vanhempana ja viisaampana voin huutaa tämän itsestäänselvyyden ilmoille: tämä ei ole järkevä hetki ryhtyä kohteliaaksi! Jos tatuoijan piirtämä kuva ei miellytä, sitä ei kannata hakata ihoon, vaikka aika olisi jo varattu ja istuisit tatuointistudiossa. Olimme sopineet, että pääsisin katsomaan luonnosta jo etukäteen, mutta tatuoijasta ei koskaan kuulunut. Päätin elää hetkessä – hyvähän se varmasti olisi!

Eikä kuvassa mitään vikaa sinänsä ollutkaan. Se ei ollut esimerkiksi kirjoitusvirheitä vilisevä teksti. Mutta se koko… Olin ajatellut hyvin pientä ja koristeellista pöllöä ja lopputulos olikin 15 senttinen jättiläislintu. Olisi kuulemma enemmän tilaa koreilla yksityiskohdilla. Luonnokset ovat yleensä yksinkertaisia ja tatuointi herää vasta iholla eloon. Olin siis luottavainen, vaikka kyllähän kuka tahansa tajuaa, ettei kuva siitä maagisesti silti pienenisi. Jotenkin vain yhtäkkiä hävetti hirveästi olla se nynny, joka tulee pyytämään pikkuruista tatuointia. Niinpä pidin suuni kiinni. Ääriviivoista tuli paksut ja koko pöllön olemus oli pulska. Siitä puuttui jokin naisellinen ja pitsinen pehmeys, jota olin odottanut.

Tarkoitus ei ole mollata tatuoijaa. Korostan, että minun olisi pitänyt ymmärtää painaa jarrua ajoissa. Mutta ei minulla ollut pokkaa häipyä paikalta. Olisin luultavasti joutunut myös maksamaan ajan joka tapauksessa, mikä tuntui typerältä. Summa oli minulle iso: 350 euroa. Se vähän huvittaa nyt. Olen nimittäin tuhlannut tatuoinnin poistoon jo 3160 euroa. Pelkään pahoin, että siihen menee vielä toinen samanmoinen summa tulevien vuosien kuluessa.

Muille näyttelin tietysti tyytyväistä ensimmäiset pari vuotta. Sitten aloin paljastaa muutamille kavereille, etten pitänyt pöllöstä yhtään. Kun tutustuin ystävääni Aino-Sofiaan ja näin hänen poistoprosessinsa läheltä, päätin ryhtyä toimeen. Varasin ajan samasta paikasta eli Eiran sairaalasta ja marssin testihoitoon.

Pardon my French, mutta SE SATTUI AIVAN SAATANASTI.

Tatuoinninpoistossa ihoa tykitetään laserilla. Se tuntuu siltä kuin samaan aikaan saisi sähköiskuja, ihoa hangattaisiin rikki hiekkapaperilla ja joku sirottelisi päälle suolaa. En ole kokenut yhtä inhottavaa kipua edes synnytyksessä. En kuitenkaan halunnut elää tatuoinnin kanssa enää hetkeäkään, joten iskin rahat tiskiin ja varasin seuraavan oikean ajan, jossa koko alue käsiteltiin kahdesti. Se maksoi 316 euroa. Siihen valmistauduin levittämällä tatuoinnin päälle puudutusvoidetta hyvissä ajoin ennen toimenpidettä. Se auttoi vähän, mutta ei mitenkään ratkaisevasti. Hoitaja vertasi toimenpidettä popkornin valmistukseen. Muste on koteloitunut ihon alle ja laserin kuumentaessa mustetta, se poksahtaa rikki kuin maissin jyvä. Siten muste pääsee verenkiertoon ja kuva haalistuu hiljalleen. Ihoni nousi tatuoinnin kohdalta vesikelloille, joten jomottava kipu jatkui vielä noin viikon ajan. Seuraava käsittely varattiin kahdeksan viikon päähän. Sen useammin toimenpidettä ei voida uusia, koska ihon täytyy parantua rauhassa.

Neljännellä kerralla hoitaja mainitsi, että samalla hinnalla ehtisimme poistaa toistakin tatuointia, pienempää tekstiä nilkassani. Se ei ollut häirinnyt minua aivan yhtä paljon, mutta sen poistaminen samalla tuntui rahallisesti järkevältä ratkaisulta. Eihän sekään minua varsinaisesti miellyttänyt.

Positiivisuuden pilkahdus: nilkan pienen kuvan poisto ei satu läheskään yhtä paljon. Muste on myös lähtenyt haalistumaan todella hyvin, paljon nopeammin kuin pöllössä. Yhteenvetona voinkin todeta, että pienten mustien tatuointien poistaminen on melkolailla lastenleikkiä. Isojen, värikkäiden ja herkissä paikoissa sijaitsevien kuvien poisto on yhtä helvettiä, hehe, mutta siitäkin selviää.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että musteen haalistuminen kestää kauan. Olen käynyt toimenpiteissä nyt kymmenen kertaa. Nilkka vaatii varmaan enää pari kertaa, pöllöstä ei hajuakaan. Itselläni on ollut poistossa nyt lähes kahden vuoden tauko raskauden ja imetyksen vuoksi: koska muste päätyy verenkiertoon, ei poistoa tuolloin suositella. Eikä kyllä olisi tullut mieleenkään lähteä laseroimaan vatsan seutua raskausaikana.

Pöllö on valitettavasti tehty sen verran rujosti alunperin, että se on vähän arpinen. Sen tunsi koholla olevina ääriviivoina, jotka nyt musteen haalistuttua näkyvät vaaleina arpina.(Minulla on kuusi tatuointia ja tämä on niistä ainoa, joka on koholla.) Se harmittaa, sillä lopputulos ei ehkä tule koskaan olemaan kaunis, vaikka muste täysin haalistuisikin. Jos laserin aiheuttamia vesikelloja lähtee puhkomaan ja rupia repimään, voi arpia aiheutua myös tatuoinninpoistosta. Kannattaa siis uskoa hoitajaa, kun hän sanoo, ettei vasta parantumassa olevaa ihoa saa räplätä.

En ole kovinkaan kärsivällinen ihminen, mutta tatuoinninpoistossa olen zen. Se on niin kallista – ja kivuliasta – etten aio jatkaa poistoa yhtä tiuhalla aikataululla. Jos saan käsittelyjä budjetoitua 2–3 vuodessa, olen tyytyväinen.

Ystävilläni on järjettömän hienoja tatuointeja ja olen ollut rakastunut sekä ajatukseen tatuoinneista että elävään värityskirjaan. Kuulostan nyt täydeltä nuijalta, kun sanon tämän, mutta menkööt: jotenkin näin myös itseni sellaisena coolina tyyppinä, jolla on paljon pieniä muistoja vartalolleen talletettuna. Mutta en olekaan sellainen tyyppi. Jos voisin, haluaisin oikeastaan kumittaa ihoni täysin puhtaaksi. Vain yksi tatuoinneistani on minulle aidosti rakas. Muut saisivat mennä.

Olen aivan äärimmäisen onnellinen kahdesta asiasta. Siitä, etten ikinä ottanut suunnittelemiani trendipääskysiä solisluiden viereen, ja että kyljen peittävät uimapuvut ovat taas muotia.

Niihin pukeudun, kunnes prosessi on toivon mukaan joskus ohi.

Teksti, kollaasi ja kuvat: Emmi-Liia Sjöholm
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.