Viikon muruset 6/17

Uusi Muusa toimitus

KOKEILE TÄTÄ: “Käytän vartalokuorintaa uskollisesti kerran tai kaksi viikossa, sillä olen koukussa sileään hipiään. Omistan monta erilaista, joita käytän kulloisenkin fiiliksen mukaan – väsähtäneeseen oloon kahvikuorintaa, iltahemmotteluun jotain tuhdin tuoksuvaa. Patykan Marine Crystals Revitalizing Body Scrub on paras vartalokuorintatuote, jota olen koskaan kokeillut. Toisin kuin useimmissa kuorinnoissa, Patykan rakeet eivät liukene tai valu iholta pois, joten ihoa saa hinkutella juuri niin kauan kuin haluaa ilman, että tuotetta tarvitsee lisätä. Se tekee tuotteesta huomattavasti muita vastaavia riittoisamman. 26 euron hintakin on luksusluomukosmetiikalle kohtuullinen.” – Eeva

KATSO TÄMÄ: “Barry Jenkinsin elokuva Moonlight jäi pitkäksi aikaa mieleen. Olen miettinyt sitä monena päivänä teatterista poistuttuani. Leffa tuntui tavallaan pieneltä, ja sitten kuitenkin valtavan suurelta. Elokuvan ydin on yksinkertaisuudessaan lohdullinen: ihmisen elämän voi muuttaa se, että joku sanoo: sinullekin on tilaa, ja sinäkin olet olemassa, ja sinäkin olet arvokas. Ei ollenkaan huono muistutus näinä hulluina aikoina.” – Eeva

SYÖ TÄMÄ: “Kyllästyn säännöllisesti lähi-Alepan leipähyllyyn. Silloin ostan Stockalta norjalaista Gourmet-näkkäriä. Se on ylellisen ohutta, täynnä siemeniä ja sopivasti suolattu. Luksusnäkkärin päälle kasaan juuston ja voin lisäksi häränlihaleikettä, kurkkua ja herneenversoja. Taas maistuu!” – Jenna

LUE TÄMÄ: “Unelmoin monista asioista. Tavoittelen niitä monilla tavoilla, pääasiassa fiilistelemällä, toivomalla ja unelmoimalla. Äsken luin pitkästä aikaa Mark Mansonin artikkelin, joka herätteli minua jo pari vuotta sitten. Mansonin mielestä unelmiin liittyy vain yksi olennainen kysymys: Minkä asioiden eteen olet valmis kärsimään? Lue tämä juttu, jos minun laillani mietit, miksi unelmasi eivät tunnu täyttyvän. ” – Jenna

Teksti: Eeva Kolu ja Jenna Kämäräinen
Kuva: A24
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.