Älä pelkää korkeinta nuottia

Eeva Kolu

Viime aikoina on tullut luettua vähän tavallista enemmän – ehkä siksi, että poikkeuksellisesti en ole tällä hetkellä koukussa yhteenkään tv-sarjaan. (Skamin  jälkeen kaikki vain tuntuu ylinäytellyltä, teennäiseltä tauhkalta, ja Girlsiä tulee vain yksi jakso viikossa). Herkullisin lukukokemus niistä on ollut Riikka Pulkkisen uusin, Paras mahdollinen maailma.

Kirjan teemat ovat isoja – vapaus, rakkaus, suru, virheet, ajan kulu. Kaikkea halkoo Berliinin muuri, tai ainakin idea siitä. Pintatasolla kirja on helppolukuinen, sen voisi ahmaista parissa päivässä. Tai sitten jäädä pyörittelemään jokaista lausetta, miettiä merkitystä niiden takana, nähdä ne avaimina, jotka aukaisevat uusia tasoja hahmoihin.

Päähenkilö on nuori näyttelijä Aurelia, joka on saanut roolin syksyn teatteritapauksesta. Toinen kertoja puolestaan Aurelian äiti, joka kertoo lukijalle sen, mitä ei ole saanut sanottua tyttärelleen. Aurelian kannoilla kulkee mystinen hahmo, joka tuntuu tietävän koko ajan Aureliaa ympäröivästä maailmasta enemmän kuin Aurelia itse. Tämän enempää tarinasta ei voi kertoa, jollei halua tulla kertoneeksi liikaa.

Paras mahdollinen maailma tuntuu samaan aikaan ajattomalta ja kovin ajankohtaiselta. On 1980-luvun Berliini, on idealistisia yliopisto-opiskelijoita ja sacher-kakkua jäykässä eiralaiskodissa. Toisaalta on hassuja juttuja hokevia sketsihahmoja ja äiti, joka seuraa tytärtään sosiaalisessa mediassa. Aurelian isän hahmo tuo kirjaan mielenkiintoisen tason lisää: millainen maailma alkoi Berliinin muurin romahtamisesta, entä millaisessa maailmassa elämme nyt, kaksoistornien romahtamisen jälkeen? Sitä olen pohtinut tässä, kirjan lukemisen jälkeen.

“Suurenmoisimmat asiat pysyvät pitkään näkymättömissä, ennen kuin äkkiarvaamatta illmaantuvat ja ihmiset haukkovat henkeään.”

***
Iittalan maljakko saatu osana vuosiyhteistyötä.

Teksti ja kuva: Eeva Kolu

 

 

 

 

 

Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.