Kiitos kun palasit, SJP (vaikkakin ikävänä ihmisenä)

Eeva Kolu

Jos tiedät uudesta Divorce-sarjasta jotain, tiedät todennäköisesti ainakin tämän: se on Sarah Jessica Parkerin ja HBO:n ensimmäinen yhteinen projekti sitten Sinkkuelämän.

Divorcen nimestä lienee helppo päätellä, mistä sarjassa on kyse. Siinä missä Sinkkuelämässä pohdittiin, miten aviomies löydetään, tässä draamakomediassa miehestä halutaan päästä eroon. Mutta siihen yhtäläisyydet oikeastaan loppuvatkin: Divorce ei suinkaan ole Carrie omakotitaloidyllissä.

Pidän Divorcesta melko lailla, ja siksi oli yllättävää, että luin siitä lähinnä negatiivisia arvosteluja. (Esimerkiksi Boston Heraldin kriitikko kirjoitti katsovansa mieluummin YouTubesta juurihoitovideoita kuin Divorcea. Muistutus itselle: selvitä, onko YouTubessa oikeasti juurihoitovideoita.) Minusta sarja on nokkela ja kuivalla tavalla hauska, mutta monille tuntuu olevan liikaa, ettei sarjassa ole oikeastaan yhtään miellyttävää henkilöä.

Kyllä vain – tässä tv-avioerossa ei ole hyviksiä ja pahiksia, vaan oikeastaan pelkkiä jälkimmäisiä. Sekä Parkerin esittämä Frances että Thomas Haden Churchin esittämä Robert ovat kumpikin melkoisen epämiellyttäviä tapauksia: milloin pettäjiä, milloin kohtuuttomia ja milloin pikkumaisia ja katkeria kiukuttelijoita. Katsojan sympatioita ei yritetä ohjata kummankaan puolelle.

divorce2

Silti kumpikaan henkilöistä ei ole mikään ihmishirviö. He ovat turhautuneita, kokevat tulevansa väärinymmärretyiksi ja heille kummallekin on mysteeri, miten tähän tilanteeseen on ajauduttu. Miten kaksi ihmistä, jotka ovat joskus rakastaneet toisiaan, muuttuvat niin kamaliksi toisilleen?

Ja juuri siksi sarja saa katsojan olon tukalaksi: se näyttää meille, millaisiksi kusipäiksi mekin saattaisimme oikeissa (tai siis, väärissä) olosuhteissa paljastua. Haluaisimme ajatella, että minä en kyllä koskaan. Mutta niin varmasti Frances ja Robertkin joskus ajattelivat.

Kieltämättä sarjalle tekisi hyvää yksi sympaattisempi hahmo. Olen katsonut nyt kolme jaksoa ja nähtäväksi jää, kuoriutuuko sellainen jommastakummasta päähenkilöstä vai kenties jostakusta sivuhahmosta. Siihen asti sarjan musta huumori tarjoaa riittävästi hengähdyshetkiä – ja toisaalta kumpaakin hahmoa kipuineen ja pelkoineen myös symppaa.

Divorcea katsoessa tajusin myös, miten ikävä minulla on ollut Sarah Jessica Parkeria. Vaikka hän esittää usein kaikkea muuta kuin jaloja hahmoja (oletteko katsonut Sinkkuelämää vanhempina ja viisaampina? Carriehan on varsin usein hiton ärsyttävä ja itsekeskeinen vänisijä!), häntä on silti aina nautinnollista katsoa, varsinkin telkkarissa. Kiitos kun palasit pikku ruudulle, SJP!

Ja koska kyse on Sarah Jessica Parkerista, lienee perusteltua kysyä: entä sarjan puvustus?
Hillittyjä mutta ylellisiä neuleita, ihania housuja ja paljon sukkahousuja omituisissa väreissä.

Divorce HBO Nordicilla, uudet jaksot maanantaisin

Teksti: Eeva Kolu
Kuvat: HBO
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.