Lomaromanssi Barcelonassa ja muita matkamuistoja

Uusi Muusa toimitus

Yhteistyössä Paulig Kaupunkikahvit

“Katsoimme toisiamme barcelonalaisen baarin ulkopuolella aamuviideltä ja ajattelin sen olevan vähintään ihastusta ensi silmäyksellä. Näin yli kymmenen vuotta myöhemmin ajateltuna hän näytti honkkelilta poikaselta, mutta silloin pitkätukkainen, vaalea ruotsalaisskeittari oli upeinta, mitä saatoin sille reissulle kuvitella.

Vaihdoimme suudelmat, puhelinnumerot ja juttelimme aamuun saakka. Sitten lähdimme kumpikin suuntiimme. Minä takaisin Suomeen ja ruotsalainen Malagaan, josta hän haki talveensa kuivempia katuja, joilla rullailla.

Pidimme pari kuukautta yhteyttä sähköpostilla ja – #tb alert –  MySpacella. Soitinkin pari kertaa kuullakseni hänen söpön aksenttinsa. Päätimme jatkaa Barcelonassa siitä, mihin tammikuussa olimme jääneet. Eli tunteneet kutakuinkin 126 minuuttia. Pidin sitä yltiöromanttisena ideana, joten buukkasin lennot koko viikoksi. Mitä pidemmän ajan saisin viettää hänen kainalossaan, sen parempi!

Barcelonasta tuli tuona keväänä minulle ristiriitojen kaupunki. Hän ei nimittäin ikinä saapunut treffeillemme. Ensimmäiset oharini ja vieläpä 3400 kilometrin päässä kotoa. Silti kaupunki säilyy mielikuvissani intohimoisena paikkana, jossa kaikki on mahdollista. Tutustuin nimittäin viikon aikana kolmeen äärimmäiseen hauskaan ruotsalaistyttöön (tekee mieli selvittää, kuinka monta ruotsalaista kaupungissa oikein asuu), joiden kanssa muun muassa ostimme vahingossa kolmen cavan sijaan KOLMETOISTA pulloa ja nautimme joka päivä yhdessä café con leche, kahvia maidolla.

Mitä sille skeittaajalle sitten kävi? Kolmantena päivänä tuli pahoitteluviesti. Hän oli palannut yhteen entisen tyttöystävänsä kanssa, muttei ollut tohtinut mainita asiasta minulle etten peruisi matkaani. Hän uskoi minun nauttivan Barcelonasta yksinkin. Oikeassa oli.” – Emmi-Liia

“Avaan silmäni, mutta en näe mitään. On aivan pimeää, kello on ehkä viisi aamulla. Otan korvatulpat pois korvistani ja pääni humahtaa täyteen ääniä. Punkka narahtaa, kun yläpedissä käännetään kylkeä. Jossain supatetaan, vedetään saappaita jalkaan. Kaikkialla rapisevat makuupussit. Rinkkojen vetoketjut narisevat, ovi käy.

Nousen istumaan – olen vihdoin oppinut olemaan kumauttamatta päätäni yläpunkkaan pimeässä. Liityn puuhastelijoiden joukkoon. Ensimmäiset ovat lähteneet jo neljältä. Minä en koskaan ole ensimmäisten joukossa, joskaan en myöskään viimeisten. Pyhiinvaeltajien yömajasta on joka tapauksessa oltava jokaisen ulkona aamukahdeksaan mennessä.

Pakkaan tavarani rutiinilla, nappaan sängyn reunalta trikoot ja vaellussukat, jotka olen pessyt edellisenä iltana lavuaarissa. Harjaan hampaat ja vartissa olen ulkona.

Kuljen joitain kilometrejä rinkka selässä ja pian koittaa lempihetkeni: säkkipimeä alkaa muuttua hämäräksi ja pian aurinko nousee, kun kävelen Jaakontietä, vanhaa pyhiinvaeltajien reittiä kohti Santiago de Compostelaa.

Yleensä vaellettuani pari tuntia tulee vastaan ensimmäinen kylä. Se tietää tasan yhtä asiaa – aamiaista! Pujahdan sisään kylän kenties ainoaan baariin, joka onkin jo täynnä tuttuja naamoja – saksalainen Stefan, italialainen Filippo, amerikkalainen seurakuntaporukka. Mutta suosikkini on eteläafrikkalainen eläkeläisrouva Charlene, joka istuukin jo nurkkapöydässä. Useimpina päivinä nautimme Charlenen kanssa aamukahvit ja joskus illallisenkin, vaikka emme koskaan sovi tekevämme niin. Päädymme vain aina samaan paikkaan samaan aikaan. Moni vaelluksella lyöttäytyy muiden pyhiinvaeltajien porukkaan, mutta minulla ja Charlenella on ääneenlausumaton yhteisymmärrys siitä, että me kumpikin kävelemme yksin. Reitillä törmätessämme juttelemme aina tovin, ja sen jälkeen minä painelen eteenpäin Charlenen jäädessä ottamaan valokuvia lapsenlapsilleen.

Tilaan saman aamiaisen kuin joka päivä – café con lechen ja sentin paksuisella juustosiivulla täytetyn sämpylän, bocadillon. Se on aina kuiva, mutta parin tunnin vaelluksen jälkeen maistuu taivaalliselta. Kun kahvikuppi on tyhjä, Charlene nousee reippaasti, nappaa kävelysauvat käteensä ja huikkaa: see you out there, honey! Yhtenä iltana hurja myrsky yllättää Galician ja kävelyrytmimme menevät sekaisin kaikkien pelastautuessa lähimpään majataloon, jossa on tilaa. Sen jälkeen en enää tapaa Charlenea.

Mutta sitä en vielä tiedä. Nyt pureskelen sämpyläni loppuun ja heitän rinkan selkääni. Ulkona aurinko on noussut ja edessä aukeaa tie Santiagoon. Riisun takin ja lähden kävelemään.” – Eeva 

Jaa kuvamuisto lomalta ja voita matka Barcelonaan luomaan uusia!

Syksyn tullen on kivaa selata lomakuvia ja palata muistoihin reissuilta. Jaa oma lomamuistosi Pauligin Facebook-sivulla tai Instagramissa tunnisteella #kaupunkikahvit, sekä merkitsemällä kuvaan @PauligFi.

Kuvamuistosi voi olla hauskin kommellus, villein vyölaukkulook 80-luvun Kanarialta, huikein aamukahvimaisema vaellukselta, trendikäs surffilomamuisto Balilta tai vaikkapa rento lukuhetki riippumatosta.

Maailman kahvikulttuureista inspiroituneet Paulig Kaupunkikahvit ovat saaneet aiempien Parisienin, New Yorkin ja Havanan rinnalle uuden tulokkaan, katalonialaiseen tapaan paahdetun Café Barcelonan. Sen kunniaksi yksi kuvamuistonsa jakaneista voittaa matkan Barcelonaan luomaan uusia lomamuistoja! 

Kilpailun säännöt näet täältä.

Onnea matkaan!

Teksti ja kuvat: Emmi-Liia Sjöholm & Eeva Kolu
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.