Kilauta kaverille

Eeva Kolu

Katsoin eilen illalla pitkästä aikaa Sofia Coppolan leffan Lost in Translation (voitteko kuvitella, että sen julkaisusta on jo 14 vuotta?).

Elokuva teki aikoinaan suuren vaikutuksen teini-ikäiseen minuun. Ilokseni huomasin, että sen taika ei ole haalistunut. Tosin luulen, että vasta tällä katselukerralla ymmärsin kunnolla, miksi Charlotten ja Bobin välille syntyi niin syvä yhteys.

Se paljastuu jo aika alussa, kun Charlotte soittaa ystävälleen kertoakseen, mitä on kokenut Tokiossa. Ystävä kuulee, mutta ei kuuntele – no pidä nyt hei hauskaa, jutellaan kun palaat. Ja toisessa kohtauksessa, kun Bob soittaa vaimolleen kertoakseen Tokiosta, vaimon vastaus on jotakuinkin jaa jaa, jutellaan myöhemmin. Nyt, 14 vuotta vanhempana, tiedän että mikään ei ole yksinäisempää kuin olla ihmissuhteessa, jossa tuntee olevansa yksin. Ei edes yksinolo.

Miksi mietin tätä juuri tänään? No ensinnäkin siksi, että Uudessa Muusassa vietetään tällä viikolla Sofia Coppola -viikkoa. Ja toisekseen siksi, että en ole enää yksin – tältä tontilta alkaa pian kuulua uusia ääniä.

Minun ja Jennan visio Uudesta Muusasta oli alusta alkaen se, että saitilla olisi muitakin tekijöitä kuin me kaksi. Halusimme luoda netin älämolön ja mielipideähkyn keskelle paikan, joka tarjoaisi lukijoille hengähdystauon. Oivalluksia ja inspiraatiota, mutta myös vertaistukea ja ymmärrystä. Paikan, jossa kaikkia elämän eri puolia voisi yhdessä ihmetellä, jossa niille saisi myös nauraa… ja  joo, joskus vähän parkuakin.

Tätä ette ehkä tiedä: Uuden Muusan toimittaminen on ihan oikea päivätyö, ja sen päivätyön tekemiseen ei riitä yksi nainen. Viimeiset kuukaudet olen kuitenkin tehnyt saittia yksin Jennan keskittyessä muihin töihin. Viimein oli todettava, että Kolun rahkeet eivät riitä. Saitti tarvitsee enemmän kuin yhden äänen, se kaipaa uusia näkökulmia ja tekijöitä, jotka voivat panostaa jokaiseen juttuun.

Olen tosi ylpeä siitä, mitä me – Jenna, minä ja te lukijat – olemme saaneet aikaiseksi tähän mennessä. Vauvasta on kasvanut tukevasti omilla jaloillaan seisova taapero. Mutta niin kauan kuin yritän pyörittää kaikkea yksin, Uusi Muusa pysyy taaperona. Toivon, että tulevaisuudessa Uudesta Muusasta kasvaa se, joksi sitä visioimme: viisas uuden ajan nainen. Siihen tarvitsemme hieman apua. Ideoita on rekkalavallinen, mutta tähän asti ei ole ollut aikaa tai käsipareja niiden toteuttamiseen.

En ole itsekään vielä ihan varma, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta minulla on siitä hiton hyvä fiilis. Olen iloinen, että tein kuten Charlotte ja Bob: yksinäisellä hetkellä otin luurin käteen ja pirautin parille huipputyypille. (Tosin päinvastoin kuin leffassa, minä ja luurin toisessa päässä olevat tyypit olimme heti samalla aaltopituudella.)

Toivon, että pääsen esittelemään uudet tekijät teille pian. Siihen asti – astukaamme sisälle Sofia Coppolan maailmaan…

Teksti: Eeva Kolu
Kuvat: elokuvasta Lost in Translation (2003)

 

Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.