Vihreän vetovoima

Eeva Kolu

Viime aikoina olen tuntenut vetoa vihreään, tai tarkemmin sanottuna tummanvihreään. Katseeni kiinnittyy heti siihen kuvissa ja maalauksissa, vaatekaupoissa sormenpääni hakeutuvat hypistelemään tummanvihreitä villapaitoja ja puseroita. Kun olimme etsimässä kuvausrekvisiittaa eräisiin kuvauksiin, himoni vihreään muuttui jo pieneksi vitsiksi kahden hengen tiimissämme – en edes tiedostanut sitä, että suurin osa ehdottamistani tavaroista olivat vihreitä.

Yleensä, kun alan yllättäen tuntea vetoa johonkin itselleni aiemmin merkityksettömään asiaan, uteliaisuuteni herää. Tarkoittaako tämä jotain? Onko tällä jokin suurempi merkitys elämässäni juuri nyt?

Lukiessani Wikipediasta kaiken mahdollisen vihreästä opin paljon kaikenlaista. Kuten että monissa Aasian kielissä vihreää ja sinistä tarkoittava sana on sama – vihreän ajatellaan olevan sinisen sävy. Tai että klassisessa eurooppalaisessa taiteessa paholainen on yleensä esitetty vihreänä. Ja että sekä romaanisten että germaanisten kielten vihreää tarkoittavat sanat (green, grün, verde, vert jne.) juontavat juurensa verbistä kasvaa.

Niin, sitä kasvua, uutta elämää, kevättä, nuoruutta ja elinvoimaa minulle tarjottiinkin jokaisesta lähteestä vihreän merkitykseksi. Mutta eikö niin, että ne mielikuvat heräävät nimenomaan vaalean- ja kirkkaanvihreästä? Tämä tumma, syvä vihreä on jotain ihan muuta. Se muistuttaa ennemminkin arvokkaasta, vanhasta ja hieman salaperäisestä rouvasta kuin kirkasotsaisesta nuorikosta, joka kirmaa elämänsä keväässä. Se on syksyn väri, ei kevään.

Joten päätin, että koska tummanvihreä ei näytä tarkoittavan kulttuurihistoriallisesti oikein mitään, saan ihan itse keksiä sille merkityksen. En tosin ole vielä keksinyt sitä. Ehkä tämä on yksi niistä asioista, joiden merkitys paljastuu vasta myöhemmin.

Tällä viikolla Uudessa Muusassa vietämme värien viikkoa. Tervetuloa, syksyn kaikki sävyt.

Teksti ja kuva: Eeva Kolu

 

Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.