Kolun Hell’s Kitchen

Uusi Muusa toimitus

Tällä viikolla olemme Uudessa Muusassa miettineet unelmia, joten on ihan sopivaa, että hetken pohdimme myös painajaisia.

Tiedättekö sellaiset jutut, jotka ovat ihan kauheita ja missään nimessä en halua tehdä mutta sitten kuitenkin juuri siksi oikeastaan haluat? En ole ikinä hypännyt benjihyppyä mutta voisin kuvitella että se kutkuttelee juuri tuota kohtaa mielessä.

Itse pääsin tämän tunteen äärelle esimerkiksi karaokessa, jota nykyään, kuten tiedätte, rakastan antaumuksella. Ja silloin, kun söin ensimmäistä kertaa ostereita. Ajattelin, että hyi helvetti, miksi kukaan haluaa syödä jotain tällaista, ja noin kymmenen sekunnin päästä tavallaan kuitenkin jo teki mieli ottaa toinen. (Nykyään syön ostereita aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus.)

Viime kesänä Ranskassa olin vahvasti tämän tunteen äärellä, kun erään viinitilan edustaja oli järjestänyt meille toimittajille “pikku yllätyksen”. Paikan päällä selvisi, että yllätys oli lento sillipurkin kokoisella pienoiskoneella, johon mahtui juuri ja juuri yksi matkustaja lentäjän lisäksi. Ex-lentopelkoisena olin aivan kauhuissani ja ilmoitin etten missään nimessä aio lähteä koneen kyytiin, mutta ennen kuin sain edes lausetta loppuun tiesin, että haluan ehdottomasti tehdä sen. Se oli yksi elämäni upeimmista kokemuksista.

Joten kun minulle tarjottiin mahdollisuutta yhdistää kaksi painajaista samalla kertaa, vastaukseni oli vickypollardmainen yeah but no but yeah but no but YEAH.

Electrolux nimittäin haastoi minut kokkaamaan Suomen kokkimaajoukkueelle ideana todistaa, että oikeilla laitteilla kuka vain voi tehdä kotona ravintolatasoista ruokaa. Siis minut, joka luistaa keittiössä joka käänteessä, käyttää pakastevoitaikinaa eikä ole tainnut koskaan keittää ainuttakaan kastiketta.

Niin ja hei, kaiken lisäksi tämä kaikki videoitaisiin. Toinen elämänmittainen kauhuni – esiintyä videolla. Varsinainen Kolun henkilökohtainen Hell’s Kitchen, siis.

Vasta kuvauspäivänä minulle selvisi, että joutuisin kaiken lisäksi käyttämään sous vide -uunia, jollaista en ollut ikinä ennen elämässäni edes nähnyt. Tässä kohtaa englanninkielinen sananparsi if you can’t stand the heat, stay out of the kitchen tuntui varsin ajankohtaiselta. Pysyinkö keittiössä vai lähdinkö parkuen kotiin? No, sen näette tuosta videolta.

Teksti Eeva Kolu
Kuva & video Electrolux
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.