Ravitsevaa ja ihanaa aamua

Uusi Muusa toimitus

Kaupallinen Yhteistyö GoGreen & Asennemedia

Olen aina ollut aamu- ja ennen kaikkea aamiaisihminen.

Mutta jotain outoa on tapahtunut. Suunnittelimme juuri ystävän kanssa aamiaista sunnuntaille. Hän ehdotti Eggs Benedictiä – pekonirasvaa tihkuvaa annosta, joka on aiemmin ollut mielestäni kaikkien brunssiruokien kuningas.

Nyt huomasin, että nyrpistin nenääni ajatukselle. Tuntui jotenkin tunkkaiselta ja raskaalta.

Ja jos tuo ei ollut jo tarpeeksi kummallista – tätä ette ainakaan usko: olen viimeiset kolme kuukautta ostanut kasvimaitoja. KYLLÄ! Minä, joka vielä vuosi sitten totesin, että kahvi kauramaidolla on kuin kuravettä joisi ja että keksin luovempiakin tapoja rankaista itseäni.

gogreenaamu-7-of-7

Muutos ei ole ollut mikään tietoinen päätös, vaan on tapahtunut vaivihkaa, kun olen vähän rauhoittunut ja opetellut kuuntelemaan kehoani. Olen huomannut, että suurimman osan ajasta minun tekee mieli kasvisruokaa, jopa vegaaniruokaa, sellaista safkaa josta jää ravittu eikä tunkkainen olo.

Se ei suinkaan tarkoita terveysnatseilua. Minun on edelleen aamuisin saatava hiilaripommiherkkuni, joko juustovoileivän, croissantin, banaanikakun tai pannareiden muodossa. Mutta nykyään sitä säestää kauramaitoon tehty maitokahvi tai raikkaan vihreä matcha latte.

gogreenaamu-5-of-7

Matcha latte on muuten toinen juttu, josta olen alkanut tykätä vasta sen jälkeen kun kauramaito liittyi osaksi jääkaappini vakiosisältöä. Maistoin ensimmäisen kerran matcha lattea tavalliseen maitoon tehtynä, enkä voinut käsittää miksi kukaan oli keksinyt jotain niin typerää. Latte, joka maistui pinaattikeitolta!

Sitten kävin Japanissa (me täällä Uudessa Muusassa jaksamme jankata, mitä kaikkea ihmeellistä olemme oppineet Japanissa – koettakaa kestää). Matchaa, ilman maitoa kylläkin, tarjoiltiin kaikissa puutarhoissa ja temppeleissä ja rakastuin seremonialliseen tapaan, kauniisiin ja jännittäviin astioihin, vispilöihin ja kaikkeen matchaan liittyvään ikihyviksi. Matcha sellaisenaan on kuitenkin liian lyhyt aamujuoma minulle, joka tykkään siemailla aamuisin juomani isosta kupista.

Kotona kokeilin tehdä matcha lattea kauramaitoon ja kas – lopputulos oli paljon raikkaampi eikä yhtään pinaattikeittomainen. Vaikka joisit siis kahvisi lehmänmaidolla, suosittelen lämpimästi kokeilemaan matcha lattea kasvimaitoon!

gogreenaamu-1-of-7

Kehittelin GoGreenille aamiaiskokonaisuuden, joka vastaa tämänhetkisiin himoihini: se on ravitseva, mutta kuitenkin herkullinen, täyteläinen, lämmin ja makea.

Matcha latten lisäksi nautimme viikonloppuna suklaa-pähkinäsmoothieta ja chiansiemenillä terästettyä banana breadia, joka on vähän kuin vuokaleivän ja makean kakun välimuoto.

Ihania aamuja kaikille!

gogreenaamu-6-of-7

Matcha latte

(yhdelle)

1 tl matcha-jauhetta
0,5 dl vettä
2 dl kauramaitoa
(halutessasi makeutukseen sokeria tai hunajaa)

Kuumenna kauramaito pienessä kasarissa ja vaahdota maidonvaahdottimella tai vispaamalla rivakasti vispilällä.

Keitä vesi ja anna jäähtyä hetken. Annostele matcha-kupin tai ison mukin pohjalle matcha-jauhe ja kaada päälle kuuma, muttei enää kiehuva vesi. Vispaa matcha-vispilällä tasaiseksi, tai jos et omista sellaista, muulla pienellä vispilällä.

Kaada lopuksi päälle vaahdotettu kauramaito ohuena nauhana. Makeuta halutessasi sokerilla tai hunajalla – minusta juoma on parasta sellaisenaan.

gogreenaamu-3-of-7

Chia banana bread

2 isoa kypsää banaania + puolikas banaani koristeluun
2 rkl sulaa kookosöljyä (tai rypsiöljyä)
1 kananmuna
1 dl tummaa ruokosokeria

3 dl vehnäjauhoja (voit toki käyttää myös haluamiasi gluteenittomia jauhoja)
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

1 dl kauramaitoa
1 dl chiasiemeniä

vuoan voiteluun voita

Voitele suorakulmion mallinen leipävuoka voilla ja kuumenna uuni 200 asteeseen.

Muusaa banaanit haarukalla ison kulhon pohjalle. Lisää joukkoon kookosöljy, kananmuna ja sokeri ja sekoita rivakasti tasaiseksi.

Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää banaaniseokseen vuorotellen jauhoseosta ja kauramaitoa. Sekoita vain sen verran, että ainekset ovat juuri ja juuri sekaisin. Kääntele lopuksi joukkoon chiasiemenet.

Kaada taikina voideltuun vuokaan. Leikkaa puolikas banaani siivuiksi ja asettele siivut päälle. Sipaise banaanisiivujen päälle hieman kookos- tai rypsiöljyä.

Paista n. tunnin verran – testaa kypsyys hammastikulla. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua tai anna jäähtyä kokonaan. Säilytä ylimääräinen jääkaapissa.

gogreenaamu-2-of-7

Pähkinä-suklaasmoothie

(yhdelle)

1 kypsä banaani
1 rkl maapähkinävoita
1 rkl kaakaojauhetta
2 rkl hampunsiemeniä (GoGreen)
2 dl cashew-maitoa (GoGreen)

Laita kaikki aineet tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Hampunsiemenet ja maapähkinävoi tekevät smoothiesta täyteläisen ja tuovat mukavan proteiinilisän, jotta nälkä pysyy poissa.

Teksti ja kuvat: Eeva Kolu
Kuvausjärjestelyt: Anni Taimisto
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.