Hulmuavien helmojen lahko

Eeva Kolu

Olen viime aikoina palannut uudestaan ja uudestaan erään nettikaupan sivuille unelmoimaan. En kaupan myymistä tavaroista, vaan kaupan myymästä elämästä.

Amerikkalainen vaatemerkki Dôen on ilmeisesti tunkeutunut pääni sisälle nukkuessani ja vanginnut lookbook- ja tuotekuviinsa sen mikä minua juuri nyt inspiroi. Rento ja luonnonläheinen elämä, jossa käydään ostoksilla torilla ja lompsitaan kumpparit jalassa kasvimaan reunassa. Pukeudutaan muhkeisiin villapaitoihin ja käydään kävelyllä merenrannassa.

Ja kaikki tämä tehdään tietenkin tyylikkäissä maksimekoissa ja 70-lukuhenkisissä farkuissa. Kaikilla on myös kuvankauniit lapset ja miehet ovat ilmeisesti kadonneet maan päältä. Hmm. Itse asiassa mitä pidempään tuijottelen Dôenin naisia, sitä vakuuttuneempi alan olla, että tässä on kyse jonkinlaisesta lahkosta. Jossa kaikilla tosin on hyvä tukka.

Ehkä Dôenin maailmassa on muutenkin jotain samanlaista kuin lahkoissa: kuvien, ihmisten ja vaatteiden monotonisuus ja täydellinen särmättömyys alkaa pidemmän päälle tuntua tukahduttavalta, mutta alkuun kaikki näyttää niin ihanan täydelliseltä ja kiehtovalta, että se imaisee mukaansa täysillä.

En ole ostanut Dôenilta mitään ja tuskin ostankaan, Yhdysvalloista tilaaminen tulee nimittäin nykyisten tullisäädösten myötä todella kalliiksi. Mutta kuvista saa ideoita omien, jo olemassaolevien vaatteiden yhdistelyyn – ja ennenkaikkea loputonta materiaalia Pinterestin unelmakansioihin  Joo, tuollainen kuisti. Tuollainen ranta. Tuollainen pelto. Tuollainen työhuone. 

Jos pidät boheemista mutta tyylikkäästä mökkielämästä, 70-luvusta, Kaliforniasta tai Chloén estetiikasta, suosittelen lämpimästi viettämään pienen hetken Dôenin sivuilla. 

Teksti: Eeva Kolu
Kuvat: Dôen
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.