Kesästä syksyyn samassa mekossa

Eeva Kolu

Hihallinen, hieman pidempihelmainen mekko on täydellinen transitional piece, kuten muotijargonilla sanotaan. Siis vaate, joka kuljettaa sinut sesongista toiseen saumattomasti.

Tajusin vähän aikaa sitten pitkähelmaisen ja midimittaisen mekon nerouden, ja sen jälkeen olen liehunut menemään mekoissani tilanteessa kuin tilanteessa, arjessa ja juhlassa. Mutta en suinkaan aio pakata niitä varastoon, kun kesä on virallisesti ohi.
Lämpimämpänä päivänä heitän mekon päälle sellaisenaan, seuraksi sandaalit. Viisi sekuntia ja kas, näytän siltä, kuin olisin panostanut. Pitkällä helmalla pärjää alkusyksyyn ilman sukkahousuja, ja hihojen takia mekko ei jää pelkäksi hellevaatteeksi.

Tiedän, että moni vierastaa midimittaista helmaa ja massiivisia mekkoja. Ymmärrän pelon. Väärällä asenteella – tai asusteilla – pitkissä helmoissa tuntee helposti olonsa Niskavuoren nuoreksi emännäksi.

Silloin kannattaa ottaa oppia 70-luvun discokuningattarilta. Tukka auki, lilaa luomeen ja oikea asenne mukaan. Kas, emännästä kuoriutuukin jumalatar. 
Oletteko katsoneet Netflixin sarjan Gypsy? Totta puhuen sarja on melkoinen soppa, mutta se kannattaa katsoa ihan vain Naomi Wattsin karisman ja puvustuksen vuoksi. (Ja upean Fleetwood Macin tunnaribiisin, jonka Stevie Nicks äänitti uudestaan riisutumpana versiona tätä sarjaa varten.)

Wattsin hahmon tyyli on kohtauksesta toiseen silkkaa herkkua, mutta ennen kaikkea tykästyin siihen, miten hahmolle oli puettu pitkien helmojen seuraksi villapaitoja ja pitkiä saappaita. Aikuista, naisellista ja käytännöllistä hienoistuneen seksikkäin 70-lukuvivahtein.

Siitä pääsemmekin syksyyn: kun varpaat alkavat kohmeta sandaaleissa, puetaan mekon seuraksi nilkkurit ja niskaan heitetään villatakki tai nahkarotsi. Kun ilma kylmenee entisestään, puetaan mekon alle sukkahousut ja kas, näin sitä tepastellaan mekossa pikkujoulukautta kohti. Korolliset ja melko sirot nilkkurit auttavat jälleen pitämään Niskavuoren kaukana mielikuvista.

Syksyn lähestyessä kiinnostavat erityisesti kuviolliset mekot, koska se on helppo tapa lisätä vaatekaappiin hieman väriä ja jännitystä myös mustien sukkahousujen ja harmaiden villapaitojen sekaan. Oma mekkoni on Isabel Marant Etoilen vanhaa mallistoa. Virtuaalishoppailin muutamia ideoita tämänhetkisistä valikoimista:
& Other Stories, 79 e.
.
Zara, 49,95 e.
Marimekko,  165 e.
Alice + Olivia, 290 e / The Outnet.
A.L.C., 441,40 e / The Outnet.
Weekend Max Mara, 425 e.

Villapaita Acne Studios / Stockmann. 

Teksti: Eeva Kolu
Kuvat: Mikko Rasila
Copyright © 2017 2017. All rights reserved.
Proudly powered by 2017. Theme 2017 made by FitWP.